The Prodigy -yhtyeen keulakuva Keith Flint menehtyi yllättäen – näistä erikoinen musiikkilegenda muistetaan

The Prodigyn laulaja Keith Flint on kuollut 0:40
The Prodigyn keulakuva Keith Flint on kuollut

49-vuotiaana kuollut The Prodigy -yhtyeen laulaja-tanssija Keith Flint muistetaan erikoisesta ulkonäöstään sekä näyttävästä lavaesiintymistyylistään.

The Prodigy -yhtyeen laulaja-tanssija Keith Flint löydettiin kuolleena kotoaan maanantaina 4. maaliskuuta. Flint oli kuollessaan 49-vuotias. 

The Prodigy on yksi Iso-Britannian menestyneimmistä bändeistä. Yhtye aloitti uransa 1990-luvulla underground-musiikkipiireistä ja teki tiensä myydyimpien bändien joukkoon. 

Flint muistetaan ikonisena laulajana, joka jätti jälkensä englantilaiseen musiikkihistoriaan energisen live-esiintymisensä sekä erikoisen ulkonäkönsä ansiosta. Flint omaksui uransa aikana useita näyttäviä, erilaisia tyylejä.  

Mies toimi alunperin yhtyeen taustatanssijana mutta siirtyi bändin laulajaksi vuoden 1996 Firestarter-kappaleessa, joka siivitti yhtyeen suureen menestykseen. 

Flint oli naimisissa japanilaisen Mayumi Kain kanssa. 

The Prodigy oli kiinnitetty esiintymään ensi kesäkuussa Seinäjoella järjestettävällä Provinssi-festivaalilla. 

Lähde: The Sun

Lue myös:

    Uusimmat