Espanja 2004. Ohjaus: Brad Anderson. Käsikirjoitus: Scott Kosar. Tuotanto: Julio Fernández. Kuvaus: Xavi Giménez, Charlie Jimenez. Leikkaus: Luis De La Madrid. Pääosissa: Christian Bale, Jennifer Jason Leigh, Aitana Sánchez-Gijón, John Sharian, Michael Ironside. Kesto: 102 min.
Brad Andersonin The Machinistin silmiinpistävin yksityiskohta on langanlaiha Christian Bale. Unettoman koneenhoitajan esittäjää on vaikea uskoa American Psyko -elokuvan murhaavaksi jupiksi - miehen elopainosta on nimittäin karissut huikeat 30 kiloa. Balen Trevor Reznik on kirjaimellisesti luuta ja nahkaa, eikä kävelevän luurangon katseleminen ole ollenkaan helppoa. Juuri Bale itse on The Machinistin pelottavin erikoisefekti.
The Machinist on moderni noir, musta elokuva, joka muistuttaa paikoin mm. Christopher Nolanin Mementoa (2000), Erik Skjoldbjærgin Insomniaa (1997) sekä David Fincherin Fight Clubia (1999). Balen ja Mementon Guy Pearcen hahmoissa on jopa kiistämätöntä yhtäläisyyttä. Pearcen Leonard Shelbyn tavoin myös Balen Trevorin muistissa tuntuu olevan sovittamattomia aukkoja, eikä miehen arkitodellisuuden vertaaminen jatkuvaan painajaiseen ole lainkaan liioittelua.
Synkän Trevor Reznikin elämä on yksitoikkoista. Ensin aamusta iltapäivään duunia liukuhihnalla, sitten vieraisille joko baaritarjoilija-Marien (Aitana Sanchez-Gijon) tai tutun prostituoidun, Stevien (Jennifer Jason Leigh), luokse. Pitkään aikaan miehen asiat eivät ole olleet kohdallaan. Omien sanojensa mukaan hän ei ole nukkunut vuoteen, minkä lisäksi outo työkaveri Ivan (John Sharian) tuntuu vainoavan häntä. Jääkaapin ovesta löytyy kummallisia muistilappuja ja kello on pysähtynyt osoittamaan aikaa 1:30. Vippaako Trevorilla päästä pahemman kerran vai miksi ympäröivä maailma tuntuu esine esineeltä kääntyvän häntä vastaan? Töissä tapahtunut onnettomuus ei sekään tunnu pyyhkiytyvän mielestä millään. Tuskainen mies vaikuttaa pelkkiin takaiskuihin tottuneelta hermokimpulta.
The Machinistin juonenkäänteistä ei pidä paljastaa liikaa. Andersonin elokuva lukeutuu teoksiin, joiden kohdalla loppuratkaisun kertominen olisi todella tökerö karhunpalvelus katsojalle. Toisaalta elokuva ei välttämättä ole aivan kertakäyttöinenkään, sillä "Masinistin" kliimaksin tunteminen saattaa houkutella katsomaan elokuvan uudelleen. Tuolloin kokonaisuuden rakentumista voi seurata pala palalta kriittisemmin ilman jännityksen stressaavaa vaikutusta.
Elokuva rakentaa ahdistavan sielunmaisemansa erinomaisesti. Jokin on menossa (tai kenties on jo mennyt?) hirveällä tavalla vikaan. Uhkan tuntu leijuu raskaana Trevorin elämän kaikkien yksityiskohtien yllä, minkä tunnelman Xavi Giménezin ja Charlie Jiminezin kamera tavoittaa ainutlaatuisesti. Alfred Hitchcockin hovisäveltäjän, Bernard Herrmannin, sfäärejä etevästi tapailevan Roque Bañosin musiikki tukee vaikutelmaa entisestään.
The Machinist –elokuvaa ei olisi ilman Christian Balen anorektista läsnäoloa. Stevie toteaa osuvasti, ettei Trevoria olisi enää olemassa jos tämä vielä laihtuisi. Sairaalla aavemaisuudellaan Bale/Trevor hallitsee jokaista kohtausta. Tarinan muut hahmot jäävät väkisinkin hänen suorituksensa varjoon. Muutamissa kohdin muun roolijaon mielikuvituksettomuus häiritsee: kuinkahan mones kiltin huoran rooli tämä mahtaakaan olla aina erinomaiselle Jennifer Jason Leighille?
The Machinist palkitsee yleisön kärsivällisyyden malttamalla pitäytyä oman sisäisen logiikkansa rajoissa. Mitään halpahintaisia viime hetken vedätyksiä ei juonenkäänteisiin ole ujutettu, mikä nykyleffabisneksen tuntien on todella positiivinen yllätys. Aivan mementomaiseen imuun kerronta ei tempaudu, mutta tyylikkäässä tinkimättömyydessään Andersonin elokuva ansaitsee kunniamaininnan jos toisenkin. Koska Hollywood ei halunnut toteuttaa juuri tätä ohjaajan näkemystä, vei tekijä koko tuotannon Espanjaan.
The Machinist ei ole joka makuun, mutta niille kovempihermoisille katsojille, jotka uskaltavat ottaa haasteen vastaan, se tarjoaa tervetulleen, persoonallisen vaihtoehdon arkiselle jenkkiperuspullalle.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: Scanbox