The 69 Eyes vastaa oululaisfanien pettymykseen – korvaava keikka marraskuussa

The 69 Eyes -yhtyeen viime viikonlopun keikka jätti yleisön pettyneeksi ja vihaiseksi Oulussa. Bändi lupaa järjestää korvaavan keikan marraskuussa.

The 69 Eyes esiintyi lauantai-iltana Oulussa Hevimesta-baarissa. Keikasta jäi osalle paikalle saapuneista faneista huono maku. Bändi nimittäin nousi lavalle reilusti myöhässä. Tämän lisäksi laulaja Jyrki 69 ei ollut voimissaan ja yleisö kertoi hänen kadonneen kesken keikan.

Fanit purkivat pettymystään sosiaalisessa mediassa. Osa ilmaisi vaativansa rahoja takaisin keikasta.

Ilta-Sanomien haastattelussa Jyrki 69 kertoi ottaneensa muutaman drinkin terassilla ennen keikkaa ja tulleensa niiden jälkeen huonovointiseksi. Laulaja totesi lehdelle, että keikka vedettiin loppuun normaalisti, mutta hän joutui loppuvaiheessa laulamaan istualtaan pahoinvointinsa takia.

Laulaja myös ilmaisi haastattelussa olevansa pahoillaan huonosti menneestä keikasta.

Yhtye aikookin järjestää korvaavan keikan oululaisfaneille vielä tämän vuoden puolella.

– Korvaava keikka järjestetään lauantina 26. marraskuuta. Aikaisemmin ei ikävä kyllä löydy sopivaa päivää, kertoo The 69 Eyesin keikkamyynnistä vastaava Tiina Vuorinen MTV.fille.

– Jyrki pahoittelee edelleen tapahtunutta. Se oli vahinko ja vahinkoja sattuu kaikille.

MTV.fi ei tavoittanut laulajaa kommentoimaan asiaa.

Lue myös:

    Uusimmat