Thaimaan kuningas erotti virallisen jalkavaimonsa – hovin mukaan nainen yritti "nostaa itsensä kuningattaren asemaan"

Thaimaan kuninkaan hääseremoniassa morsian makaa osan ajasta lattialla 2:58
Video: Thaimaan kuningas Rama X avioitui kuningatar Suthidan kanssa kesällä.

Thaimaan kuningas on erottanut kuninkaallisen rakastajattarensa vain kolme kuukautta nimityksen jälkeen. Kuninkaan virallinen jalkavaimo sai thailähteiden mukaan kenkää käytöksensä vuoksi. 

Sineenat Wongvajirapakdi, 34, nimitettiin heinäkuussa historiallisesti Thaimaan kuninkaan Rama X:n, 67, ensimmäiseksi viralliseksi jalkavaimoksi. Tänään titteli kuitenkin riistettiin naiselta yhtä aikaa hänen sotilasarvonsa kanssa, sillä hovin virallisen tiedotteen mukaan naisen käyttäytyminen ei ole vastannut kuninkaan toiveita. 

Sineenat on hovin tiedotteen mukaan ollut liian "kunnianhimoinen" ja yrittänyt "nostaa itsensä kuningattaren asemaan". Thaimaan kuninkaallinen hovi pitää naisen käytöstä epäkunnioittavana, sillä nainen on väärinkäyttänyt kuninkaallista asemaansa.

Kuului aiemmin kuninkaan henkivartijakaartiin

Sineenat kuului aiemmin kuninkaan henkivartijakaartiin ja työskenteli muun muassa lentäjänä ja sairaanhoitajana Thaimaan asevoimissa.

Hänen asemansa kuninkaan virallisena rakastajattarena vahvistettiin historiallisesti viime heinäkuussa, sillä naisesta tuli Thaimaan kuninkaiden ensimmäinen virallinen jalkavaimo sitten vuoden 1932 vallankumouksen. Tällöin Thaimaan absoluuttinen monarkia muutettiin perustuslailliseksi monarkiaksi. 

Maanantaina julkaistun hovin tiedotteen mukaan kuningas Rama X vei Sineenatilta hänen virallisen tittelinsä lisäksi myös hänen kenraalimajurin sotilasarvonsa ja työpaikkansa hovissa. 

Thaimaan kuninkaalla on ollut yhteensä neljä vaimoa. Kuninkaan serkku, prinsessa Soamsawali, oli naimisissa kuninkaan kanssa vuosina 1977–1993. Yuvadhida Polpraserth taas vuosina 1994–1995, Srirasmi Suwadee vuosina 2001–2004 ja nykyinen kuningatar Suthida avioitui kuninkaan kanssa viime kesänä. 

Lähteet: BBC

Lue myös:

    Uusimmat