Thaihierojat myivät seksipalveluita Levillä – mainoksissa puhuttiin "uudesta ladystä"
Lapin käräjäoikeus tuomitsi thaihierontapaikkaa pyörittäneen naisen parituksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen torstaina.
Käräjäoikeus katsoo 59-vuotiaan naisen muun muassa majoittaneen hierontaliikkeensä tiloissa Levillä hierojia, jotka myivät seksuaalipalveluita ja joutuivat maksamaan osan tienesteistään tuomitulle naiselle.
Oikeuden mukaan nainen oli muun muassa mainostanut liikettään seksipalveluja tarjoavalla nettisivustolla.
Mainoksissa oli puhuttu "uudesta tytöstä" ja "uudesta ladystä", minkä lisäksi niissä oli ollut hierojien kuvia. Seksipalveluiden myyntiä oli myös muualla kuin hierontaliikkeen tiloissa.
Oikeuden mukaan hierojien ansaintamahdollisuudet olivat riippuvaisia seksipalveluiden myynnistä. Toimintaa kesti noin kolmen vuoden ajan.
Oikeus katsoo naisen tavoitelleen toiminnalla itselleen taloudellista hyötyä. Nainen tuomittiin parituksesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Nainen kiisti syytteen parituksesta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää