Terhi Kokkosella uusi suhde ja avoliitto: Tapasimme jatkojuhlilla

Scandinavian Music Group -bändin laulaja Terhi Kokkonen on kaikessa hiljaisuudessa rakentanut uuden parisuhteen.

Laulaja Terhi Kokkonen kertoo kesäkuun Gloria-lehdessä, että hänen perheeseensä kuuluvat poika sekä avopuoliso. MTV.fi uutisoi joulukuussa Kokkosen eronneen elokuvaohjaaja Arto Halosesta. Erosta oli uutisoinnin aikaan kulunut jo jonkin aikaa.

Nyt Kokkonen on kaikessa hiljaisuudessa löytänyt uuden rakkauden:

– Elän uudessa suhteessa ja avoliitossa. Puolisoni ei kuitenkaan ole julkisuuden henkilö. Kaikki on hyvin, Kokkonen kommentoi MTV.fille.

Glorian haastattelussa Kokkonen kertoo tavanneensa uuden miehensä Helsingin maalaishenkisessä Zetor-ravintolassa. MTV.fin tavoittama Kokkonen nauraa, että paikka nyt vain sattui olemaan Zetor ja se tuli ilmi haastattelusta, koska siihen piti keksiä joku asia, joka alkaa Z-kirjaimella.

– Olimme viettämässä silloin sisareni ensi-illan jatkojuhlia. Se oli sellainen yksityistilaisuus, Kokkonen kuvailee.

Laulaja ei halua kertoa suhteestaan sen enempää julkisuuteen. Uudessa parisuhteessa elää mukana myös Kokkosen nelivuotias poika aiemmasta liitosta. Kesällä Kokkonen kiertää Suomea Scandinavian Music Groupin kanssa, mutta aikoo löytää aikaa myös lomailulle.

Lue myös:

    Uusimmat