Teollisuustuotanto kasvoi vain hitusen

Suomen teollisuustuotanto kasvoi joulukuussa vain 0,1 prosenttia edellisvuoden joulukuuhun verrattuna. Marraskuussa vuositason kasvu oli vielä 4,3 prosenttia, Tilastokeskus kertoi maanantaina. Tuotannon kasvu oli yhtä vähäistä viimeksi huhtikuussa 1996. Massaa, paperia ja paperituotteita valmistettiin joulukuussa 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sähköteknisten tuotteiden valmistus sen sijaan lisääntyi vuotta aiemmasta lähes kolmanneksen. Koko viime vuoden aikana teollisuustuotanto kasvoi 7,6 prosenttia. Vuosikasvu oli 1990-luvun kolmanneksi suurin vuosien 1994 ja 1997 jälkeen.

Teollisuustuotanto kasvoi erityisesti tammi-toukokuussa poikkeuksellisen voimakkaasti. Metalliteollisuuden tuotanto lisääntyi viime vuonna 17 prosenttia ja sähköteknisen teollisuuden tuotanto peräti 38 prosenttia vuoteen 1997 verrattuna. Ilman sähköteknisen teollisuuden tuotannon kasvua olisi koko teollisuustuotanto kasvanut vuonna 1998 vain 2 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat