Teollisuusliiton Riku Aalto ensi viikon lakoista MTV Uutisille: "Kun tällaisiin joudutaan, ammattiyhdistysliike on tosissaan"

Teollisuusliiton johtaja kehottaa ottamaan ammattiliitot tosissaan 2:40

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto vieraili kommentoimassa käynnissä olevaa työtaistelua Seitsemän Uutisissa.

Teollisuusliitto ilmoitti tänään aloittavansa ensi viikolla kolmen päivän mittaisen lakon puutuote- ja erityisalojen sektorilla.

Aalto huomautti, ettei talouskasvua hiivuttava lakkoilu ei ole ainoastaan ay-liikkeen syytä.

– Me emme ihan yksin tässä matkassa ole mukana. Maan hallitus saa katsoa peiliin. Totta kai tämä on valitettavaa, ja täytyy toivoa, että tällaisiin työtaistelutoimiin ei tarvitsisi ryhtyä, Aalto kommentoi.

"Kannattaa ottaa huomioon, mitä teemme"

Teollisuusliiton lisäksi ensi viikolla myös esimerkiksi Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL lakkoilee kahden päivän ajan.

JHL:n lakko tarkoittaa esimerkiksi monen koululaisen joutuvan ensi viikon alussa tulemaan toimeen eväillä.

– Kun tällaisiin joudutaan, ammattiyhdistysliike on tosissaan, ja kannattaa ottaa huomioon, mitä me teemme, Aalto sanoi.

Hallituksen valmistelemasta irtisanomislakiesityksestä nousseeseen kiistaan ei näy tällä helppoa tietä ulos.

– Me olemme aikaisemminkin ilmoittaneet, että mikäli hallitus vetää kyseisen lakiesityksen valmistelun pois, olemme valmiita puhtaalta pöydältä katsomaan, minkälaisia muunlaisia ratkaisuvaihtoehtoja löytyy, Aalto sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat