TeliaSonera pudottaa Soneran pois nimestään

Ruotsalainen teleoperaattori TeliaSonera aikoo pudottaa Soneran pois nimestään.

Tänään julkaistun yhtiökokouskutsun mukaan uusi nimi olisi Telia Company. Yhtiökokous pidetään 12. ensi kuuta.  

TeliaSonera syntyi vuonna 2002, kun ruotsalainen Telia osti suomalaisen Soneran. Kauppa pelasti Soneran, joka oli tuolloin joutunut vaikeuksiin ostettuaan arvottomaksi osoittautuneen kolmannen sukupolven 3G-matkapuhelinverkon toimiluvan Saksasta 3,5 miljardilla eurolla. 

TeliaSonera on käyttänyt markkinoinnissa Ruotsissa nimeä Telia ja Suomessa nimeä Sonera. 

Soneran juuret ovat valtion Posti- ja telelaitoksessa. Yhtiön nimeksi tuli Sonera vuonna 1998 osittaisen yksityistämisen ja pörssilistautumisen yhteydessä.  

Suomen valtio kuuluu edelleen TeliaSoneran suurimpiin osakkeenomistajiin, vaikka valtion pörssiomistuksia hallinnoiva Solidium on myynyt yhtiön osakkeita runsaasti viime vuosina. TeliaSoneran osakkeet ovat edelleen markkina-arvoltaan toiseksi suurin sijoitus Solidiumin salkussa. 

Lue myös:

    Uusimmat