Olivia Dunne, 20, sekoitti teinipoikien päät videoillaan – jättitulot takonut urheilija sai Armand Duplantiksen hämilleen: "En usko kenenkään kokeneen tällaista"

20-vuotias yliopisto-opiskelija Olivia Dunne on noussut huimaksi ilmiöksi Yhdysvalloissa. Dunne kuuluu Louisiana State -yliopiston (LSU) voimistelujoukkueeseen, mutta hänet tunnetaan urheilusaavutuksiaan paremmin sosiaalisen median tähtenä. Dunne on hurmannut etenkin teinipojat. Myös ruotsalaistähti Armand Duplantis on huomannut Dunne-ilmiön.

Urheiluareenan ulkopuolella raivokkaasti huutanut poikajoukko nosti Olivia Dunnen tammikuussa koko maailman tietoisuuteen. Voimistelija nautti jo valtavaa suosiota sosiaalisessa mediassa, jossa oli kerännyt vuodesta 2020 lähtien Tik Tok- ja Instagram-tileilleen yhteensä liki kymmenen miljoonaa seuraajaa.

Tapahtumat Utahissa tekivät Dunnesta tunnetun kaikkialla, kun uutiset alkoivat levitä. Dunnen käsittämättömästä suosiosta saatiin jopa pelottava osoitus, kun hän oli loukkaantuneena kannustamassa joukkuekavereitaan.

Vaikka Dunnea ei kilpailuissa nähty, keräsi hän ylivoimaisesti suurimman huomion areenalla. Rytmikkäät "Livvy"-huudot raikuivat hallissa, kun lehtereille kerääntyneet teinipojat halusivat nähdä vilauksen ihailunsa kohteesta.

Kilpailun jälkeen areenan ulkopuolella tilanne eskaloitui. Poikalauma oli jäänyt ulos odottamaan Dunnea ja vaati tätä esiin.

Tilanne äityi niin vakavaksi, että LSU:n urheilijoiden bussia siirrettiin toisaalle, etteivät urheilijat joutuisi kulkemaan lauman editse. Poliisit kutsuttiin turvaamaan tilannetta.

Entinen olympiavoimistelija Samantha Pezsek julkaisi tilanteesta kuvaamansa videon sosiaalisessa mediassa. Muut paikalla olleet kertoivat Dunnen lumoissa olleen poikalauman käyttäytyneen epäkunnioittavasti heitä kohtaan, kun tulija osoittautuikin joksikin muuksi. Tilannetta kuvattiin jopa pelottavaksi.

Voit katsoa Pezsekin julkaiseman videon alta.

Dunne otti kantaa tapahtumiin Utahin kilpailun jälkeen ja kehotti fanejaan parempaan käytökseen.

– Arvostan aina rakkauttanne ja tukeanne, mutta jos tulette kilpailuihin, minun täytyy pyytää teitä olemaan kunnioittavia muita voimistelijoita ja voimisteluyhteisöä kohtaan, Dunne kirjoitti somessa.

The Today Showssa vieraillut Dunne kuvaili välikohtausta fanipoikien kanssa sekopäiseksi.

– Joskus aiemmin joitain kannattajiani on tullut kisoihin katsomaan ja kannustamaan LSU:ta, mutta tuo oli todella sekopäistä.

Tapahtuman jälkeen yliopisto on lisännyt turvatoimia voimistelujoukkueen ympärillä. Valmentaja Jay Clark kertoi ESPN:lle, että joukkueen mukana matkustaa vastedes turvamies.

Kaikki olympiaunelman eteen

Lahjakas voimistelija Dunne herätti Louisiana State -yliopiston huomion ollessaan vain reilun kymmenen vuoden ikäinen.

Dunne unelmoi tuhansien muiden ikäistensä tapaan olympialaisista ja teki töitä unelmansa eteen.

– Käytännössä uhrasin kaikki kesäni, päivät uima-altaalla tai rannalla kavereiden kanssa. Minä olin salilla harjoittelemassa, Dunne kertoi.

Harjoittelu toi tulosta, ja Dunne keräsi Yhdysvaltojen mestaruuskilpailuista juniorisarjoissa sijoituksia kymmenen joukossa. Aikuisten sarjassa hän oli parhaimmillaan 18:s moniottelussa.

15–16 vuoden ikäisenä suunta muuttui, kun hän loukkasi nilkkansa.

– Silloin tavallaan ymmärsin, ettei se ollut enää minua varten, että minun pitäisi mennä yliopistoon, olla terve ja onnellinen, Dunne kertoi Barstool Sports -podcastille.

Vaikka Dunnesta ei olympiaurheilijaa tullutkaan, on hän luonut kunnioitettavan uran myös yliopistourheilijana.

Dunnen saavutukset urheilijana kalpenevat kuitenkin hänen sosiaalisen median menestykselleen.

Livvy-nimellä sosiaalisessa mediassa tunnettava voimistelija kertoo suosionsa räjähtäneen, kun hän julkaisi videoita koronaviruksen aiheuttaman karanteenin aikana. Ensimmäisissä viraaleiksi menneissä videoissaan Dunne kertoo tehneensä voltteja rannalla.

– Bikineissä, hidastettuna, Dunne lisäsi nauraen Barstool Sportsille.

Sittemmin seuraajamäärät ovat kasvaneet huimiin lukuihin. Kiihkeimmin voimistelijaan suhtautuvat teinipojat.

Samalla voimistelijan tulot ovat räjähtäneet kasvuun.

Yliopistourheilijoita koskevat ansaintasäännöt muuttuivat heinäkuussa 2021. Aiemmin tiukasti amatööripohjalta toimineet urheilijat saattoivat nyt muun muassa solmia sponsorisopimuksia ja tienata nimellänsä.

Dunne siirtyi New York Postin mukaan agenttifirma WME Sportsin leipiin heti elokuussa 2021. Samainen yhtiö edustaa muun muassa tenniksen supertähtiä Novak Djokovicia ja Serena Williamsia.

Miljonääri Dunnesta tuli vielä samana vuonna 18-vuotiaana. Sittemmin hän on solminut rahakkaita yhteistyösopimuksia muun muassa vaatevalmistajien kanssa.

Yliopistourheilijoiden brändien taloudellista arvoa listannut On3.com-sivusto nosti Dunnen arvokkaimmaksi naisyliopistourheilijaksi. Hänen jokaisen sosiaalisen median julkaisun arvoksi arvioitiin 31 000 dollaria.

Dunne ei itse ole tuloistaan tarkkoja lukuja paljastanut, mutta totesi Today Showssa, että tulonsa kirjataan seitsennumeroisella luvulla.

Mitä sanoo "Mondo"?

Dunne-ilmiö on kasvanut jo siinä määrin suureksi, että maailman paras seiväshyppääjä Armand Duplantiskin on hänet huomannut. Duplantis kävi aikanaan samaa Louisiana State -yliopistoa kuin Dunne, mutta hänen urheilu-uransa on lähtenyt huimaan liitoon suuremmilla areenoilla.

Tunnettuudessa Dunne saattaa kuitenkin olla jopa edellä. Talven Yhdysvalloissa harjoitellut Duplantis kertoo Expressenille noteeranneensa Dunnen uskomattoman suosion. Hyppymestari vahvistaa Dunne-ilmiön todeksi.

– Se on hullua. Tiedän, että asiasta puhutaan paljon Yhdysvalloissa. Siellä on paljon nuoria miehiä, jotka ovat aivan sekaisin, Duplantis sanoo.

Itsekin Yhdysvaltojen yliopistokilpailuissa hypännyt Duplantis ei koskaan kokenut likimainkaan samanlaista hysteriaa, vaikka tulosta kentällä tuli jo tuolloin.

– Silloin monikaan tyttö ei ollut täysin seonnut minusta. Omat kokemukseni olivat täysin erilaisia, Duplantis sanoi.

– En usko kenenkään koskaan kokeneen tällaista yliopistourheilussa. Siksi tästä on tullut niin iso juttu.

Lue myös:

    Uusimmat