Teininä itsemurhaa yrittänyt Suvituuli Siikasaari astuu Talentin lavalle – tuomareilta ylistäviä kommentteja

Suvi-Tuuli ja Matilda 5:01

Teininä itsemurhaa yrittänyt Suvituuli Siikasaari nähdään Talentin lavalla. 

Talent Suomen kolmannessa jaksossa Suvituuli Siikasaari on 36-vuotias kahden lapsen äiti, laulaja ja lauluntekijä Helsingistä.

Siikasaari on kertonut muun muassa EVS-ohjelmassa vuonna 2018 avoimesti itsemurhayrityksestään, joka ajoittui teini-ikään.

– Olin suunnitellut sitä aika pitkään. Elämä tuntui niin turhalta ja yksinäiseltä. Yhtenä iltana päätin, että tämä on nyt tässä, Siikasaari kertoi Tuomas Enbusken haastattelussa.

Siikasaari on saanut voimaa musiikista, ja hänen suurin haave onkin elättää perheensä musiikillaan ja auttaa ihmisiä uskomaan itseensä omien laulujen ja elämäntarinan kautta.

Hän kokee olevansa hyvä kannustamaan muita ja haluaa auttaa epävarmoja ja kiusattuja ihmisiä voimaantumaan.

Talentin esikarsinnoissa Siikasaari loi uskoa ja itsevarmuutta toiseen kilpailijaan, 12-vuotiaaseen Matilda Boströmiin

Katso videolta molempien esitykset!

Talent Suomi MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19.30. Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa ja C More -suoratoistopalvelussa. 

Lue myös:

    Uusimmat