"Teimme testamentin nelikymppisinä"
Testamentin tekeminen mielletään usein ajankohtaiseksi aikaisintaan eläkepäivillä. 63-vuotias espoolainen Marjatta pani miehensä kanssa elämän järjestykseen jo 20 vuotta sitten, kun mies laati testamentin perintönsä turvaksi. Nimi on muutettu haastateltavan toiveesta.
"Miehelläni ei ole omia lapsia, mutta minulla on edellisestä avioliitosta kaksi. Mieheni katsoo lapset meidän yhteisiksi. Olemme olleet 20 vuotta naimisissa," Marjatta kertoo.
Marjatan mies halusi, että Marjatan lapset perisivät hänet, mikäli jotain sattuisi.
"Testamentti tehtiin 90-luvun alussa. Jotkut katsovat, että se on kuoleman kutsumista, jos ruvetaan testamentista puhumaan. Meidän tapauksessa testamentti tehtiin sen takia, että jos miehelleni olisi sattunut jotain, sellaiset ihmiset olisivat perineet hänet, joita en edes tuntenut."
Marjatan miehen ainoa veli oli jo kuollut eikä hänellä ollut lähisukulaisia. Perijät olisivat olleet serkkuja tai serkkujen lapsia. Päätettiin, että testamentti tehdään ja sen jälkeen unohdetaan koko asia.
"Kun siinä neljänkympin kieppeissä päättää muuttaa elämäänsä, on järkeä ja elämänviisautta ja tietää, mitä elämässä voi sattua. Varmistettiin, ettei tule yllätyksiä. Varsinkin silloin, kun jättää jälkeensä omaisuutta, perinnönjako voi olla aikamoinen taistelukenttä."
Testamentti on vaiettu aihe
Testamentista kerrottiin Marjatan lapsille ja he tietävät, missä testamenttia säilytetään. Muuten testamentin sisältöä ei ole kerrottu.
”Meillä on laaja ystäväpiiri. Emme kuitenkaan tiedä, onko tuttavillamme testamentteja. Tässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa ei puhuta luontevasti kuolemasta ja siihen liittyvistä asioista.
Marjatalla ei ole toistaiseksi omaa testamenttia, mutta asiaa on mietitty. Perintölain muutosta on kuitenkin odotettu ennen testamentin laatimista.
"Kun jään eläkkeelle kuun lopussa, ehkä on se hetki, kun pitää päivittää nämä asiat," Marjatta pohtii.
Testamentin tekemistä ei Marjatan mielestä kannata pitkittää tai pelätä.
"Elämänsä kannattaa pistää järjestykseen, niin ei tule yllätyksiä."
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää