Kuoriperunat olivat harvinaista herkkua Ludvig XVI:n päivällisillä
Perunan matka Etelä-Amerikasta Suomeen ei ole käynyt käden käänteessä. Meillä nykyisin tuttuakin tutumpi suuhunpantava kehittyi viljelykasviksi useita tuhansia vuosia sitten Andien rinteillä Titicacajärven ympäristössä.
Intiaanit kasvattivat kymmeniä perunalajikkeita, joiden nimiksi he olivat antaneet mm. kissanpää, laamankieli ja puumantassu. Maahamme peruna tuli 1700-luvulla. Kasvi nimettiin meillä päärynän mukaan. Maapäärynät olivat perunoita ja puupäärynät päärynäpuun hedelmiä.
Eurooppaan peruna tuotiin Kanarian saarten kautta 1500-luvun puolivälissä. Sitä pidettiin kasvitieteellisten puutarhojen kauniskukkaisena koristeena ja hovien erikoisuutena. 1600-luvulla saivat Englannin kuninkaan Jaakko I:n ja Venäjän tsaarin Pietari Suuren vieraat juhla-aterioilla maistella ihmeellistä mukulaa.
Versaillesin hovissa tarjottiin Ludvig XVI:n päivälliskutsuilla 1700-luvulla harvinaista herkkua eli kuoriperunoita voinokareen kera.
Papit saarnasivat perunan viljelemisen tärkeydestä
Perunan viljely yleistyi hitaasti, vaikka valistustyötä tehtiin ympäri Eurooppaa. Suomen ensimmäiset perunat kasvoivat 1730-luvulla Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Inkoon Fagervikin kartanon omistajat Jonas ja Michel Hisinger tunsivat kasvin jo ennestään, sillä ruukkiin tuli töihin saksilaisia peltiseppiä perunoita matkassaan.
Myös Turun ja muiden rannikkokaupunkien keittiöpuutarhoissa harrastettiin perunankasvatusta. Perunanviljely levisi muuallekin Länsi-Suomeen, kun ruotusotilaat palasivat Pommerin sodasta. Papit saarnasivat seurakuntalaisille perunan ja sen viljelyn tärkeyden puolesta. Suomen Talousseura ja kruunu jakoivat ilmaisia siemenperunoita asian edistämiseksi 1800-luvun alussa.
