Teatterikorkeakoulun ovet tiukimmat

Suomen korkeakouluista teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalle oli tänä vuonna vaikeinta päästä opiskelemaan. Keskisuomalaisen tekemän selvityksen mukaan toiseksi vaikeinta oli päästä Oulun yliopiston luokanopettajakoulutukseen.

Kaksikko oli kärjessä myös lehden viime vuonna tekemässä selvityksessä, mutta järjestys oli silloin päinvastainen.

Näyttelijäntyönlinjalle otetaan 12 opiskelijaa. Näitä paikkoja haki 911 ihmistä eli 75 yhtä aloituspaikkaa kohden.

Luokanopettajakoulutuksen 20 aloituspaikkaa haki 1261 ihmistä. Kaiken kaikkiaan kasvatustieteellisiin koulutuksiin hakijoita oli hieman viime vuotta vähemmän, mutta ne olivat edelleen hyvin suosittuja.

Helpoimmin opiskelemaan pääsi ruotsinkielisiin oppilaitoksiin ja teknisille aloille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat