Täystyrmäys! Tähän Kalle Rovanperän kartturi Jonne Halttunen ei ainakaan aio ensi kaudella lähteä: "Mikäs järki siinä olisi?"
Kalle Rovanperän päätös jättää MM-rallit vähemmälle vuonna 2024 tarkoittaa työtaakan keventymistä myös kartturi Jonne Halttuselle.
Jyväskyläläinen nuotinlukija pääsi juhlimaan torstaina uransa toista MM-titteliä kotikaupungissaan. Yrittäjänä ennen ralliuraansa toiminut Halttunen otti Rovanperän päätöksen osittaisesta sapattivuodesta positiivisesti vastaan, vaikka heti alkuun idea tuntuikin hieman vaikealta.
– Olen aistinut jotain Kallesta jo pitkään, vaikka tämä päätös tehtiinkin hyvän aikaa sitten. Mitä enemmän olen asiaa makustellut, sitä paremmalta se on tuntunut. Tämä tuo varmasti lisää vuosia Kallen uran toiseen päähän, Halttunen sanoi.
– Nyt meillä on tietty vapaus ensi vuoden suhteen. Tietysti kun ajetaan kilpaa, niin tehdään se tosissaan, mutta välillä voimme ottaa rauhallisemmin.
Isoja suunnitelmia ei Halttusella vielä ensi vuoden suhteen ole.
– Toivon, että pääsen omalla (Toyota) Corollalla ajamaan kilpaa. Sitten urheilua kavereiden kanssa ja perheen kanssa yhteistä tekemistä sekä lomailua. En halua liikaa miettiä. Menen viikko kerrallaan, Halttunen summasi.
Yrittäjäksi mies ei kuitenkaan suunnittele palaavansa.
– Mikäs järki siinä olisi, että ottaa vapaamman vuoden ja tekee sitten töitä? Olen toki yrittäjä luonteeltani, mutta toivon, että ei enää tarvitse hydrauliikkaletkuja työkseen myydä, Halttunen naureskeli.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää