Mainos

Täysin uusi BMW X3 Suomeen syksyllä – haastaja kovassa luokassa

Maailmaa olisi vaikea kuvitella enää ilman katumaastureita. Vuonna 2003 esitelty BMW X3 siirtyy jo kolmanteen sukupolveen.

BMW on myynyt X3-malleja kahden sukupolven aikana yli 1,5 miljoonaa yksilöä. Tänä aikana tarjonta on kasvanut voimakkaasta ja mukaan on tullut paljon uusia merkkejä, jotka pistävät perinteiset premium-valmistajat ahtaalle.

BMW X3:n kanssa samoista asiakkaista kamppailet esimerkiksi Audi Q5 ja Mercedeksen GLC, mutta toki ei sovi unohtaa tuoreempia pelureita kuten Jaguar F-Pacea, Alfa Romeo Stelviota, sekä harppauksen kohti premiumia ottanutta Volvo XC60:tä. BMW lähtee taistelemaan osuuksista muun muassa 5-sarjalaisessa nähtyjen kattavien turvallisuusominaisuuksien, mutta myös perinteiseen tapaan urheilullisen brändin voimalla.

Muotoilullisesti uusi X3 on tunnistettavissa merkkinsä edustajaksi perinteisestä munuaismaskista. Tämän ohella päiväajovalot ovat helposti tunnistettavat. Niin ikään sisätilojen tyyli noudattaa perinteistä linjaa. Tarjolla on mittaristonäyttö, eletoimintoja totteleva multimediajärjestelmä sekä olennaiset ajotiedot tuulilasiin heijastava HUD-näyttö.

Uuteen BMW X3:een tulee tarjolle muun muassa autonomiseen autoiluun tietä viitoittavat aktiiviset vakionopeudensäädin ja ohjausavustin. Tämän lisäksi on joukko muita kuljettajaa avustavia palveluita. Entistä suuremmassa roolissa ovat myös älylaitteiden yhdistämismahdollisuudet auton kanssa. BMW ConnectedDriven kautta löytyvillä palveluilla auton navigaattori laskee valmiiksi reitin seuraavan kalenterimerkinnän kohteeseen.

Voimanlähteet ovat pitkälti muista malleista tuttuja. Dieseleitä on tarjolla kaksi (20d, 190 hv; 30d, 265 hv) ja bensakoneita kolme (20i, 184 hv; 30i 252 hv; M40i, 360 hv). Kaikkien voima välitetään tiehen xDrive-nelivedon ja kahdeksanportaisen automaattivaihteiston kautta. Viimeisin on samalla myös ensimmäinen M Performance -malli X3:n historiassa. Ainakaan toistaiseksi hybridiä ei ole tulossa tarjolle.

Uuden BMW X3:n ennakkohinnat alkavat xDrive20d A Business -version 59 298 euroa.

Kuvat: Valmistaja

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.