Tavoitimme somessa avautuneen tietyömiehen – koskettava vetoomus autoilijoille

Jyväskyläläinen ”kivimies” Perttu Vornanen kirjoitti koskettavan Facebook-päivityksen, jossa hän haluaa muistuttaa autoilijoita tietöiden nopeusrajoitusten noudattamisesta.

24-vuotias Perttu Vornanen kertoo sosiaalisessa mediassa levinneessä päivityksessään olleensa viime viikon keskiviikkona 30. syyskuuta tietyömaalla Jyväskylässä Laukaantien hautausmaan kohdalla tekemässä liikenteenjakajaa keskelle tietä. Kohdalla nopeusrajoitus on normaalisti 50km/h, mutta työmaan kohdalla nopeus putoaa kolmeenkymppiin.

Vaikka työmaa, jossa Vornanen oli tekemässä reunakivetyksiä, oli merkattu heijastinmerkeillä, ei paikalle osunut kuorma-autoilija noudattanut ajomerkintöjä ja ajoi tietyöalueelle vetäen perässään muutaman auton huonosti turvavälejä noudattavan letkan.

Tällä kertaa piittaamattomuus merkinnöistä aiheutti onneksi vain omaisuusvahinkoja. Tekeillä olevasta liikenteenjakajasta törötti nimittäin paksuja terästappeja, jotka puhkoivat sekä väärin ajaneen kuorma-auton, että perässä ajaneiden henkilöautojen renkaat.

Päivityksessään Vornanen ottaa kuitenkin kantaa siihen, että tietyömailla vahingon kohteeksi voivat joutua myös ihmiset, kun paikalle pystytettyjä nopeusrajoitus- ja opastusmerkintöjä ei noudateta.

”Työmaalla on isiä, äitejä, veljiä ja siskoja. Setiä ja tätejä. On helliä rakastajia ja oman elämänsä Juha Tapioita. Mutta kukaan näistä ei säästä palkoistaan rahaa omaan hauta-arkkuunsa. Se on ihan varma juttu”, Vornanen kirjoittaa päivityksessään.

Vauhdit suuria ja turvavälit pieniä

Neljättä kesää betonitöitä tekevä Vornanen kertoo, etteivät hänen päivityksessään kuvailemansa tilanteet ole harvinaisia.

– Autoilijoiden vauhdit ovat liian suuria ja turvavälit pieniä melkein aina kun töitä tehdään vähänkään tiheämpään liikennöidyllä kadunpätkällä. Toki on myös ihmisiä jotka kunnioittavat tiellä työskentelevien työrauhaa, ja siitä kiitos heille, Vornanen kommentoi MTV:lle.

Tähän asti Vornasen työporukka on onnistunut välttymään vakavammilta liikennevahingoilta, mutta läheltä piti -tilanteet eivät ole harvinaisia.

Työkaverit ovat myös pitäneet tärkeänä, että asiasta puhutaan. Samaa mieltä on ollut myös joukko muita ihmisiä, sillä päivitystä on jaettu Facebookissa jo yli 2500 kertaa.

– Uskoisin, että päivitykseni puhuu minun työkavereiden ja aikalailla kaikkien teillä työskentelevien ammattikuntien puolesta.

– Päivitystä jakaneiden kommentteja olen seurannut mielenkiinnola, ja sielläkin on pääasiassa nähtävissä samaistumista aiheeseen ja rakentavaa keskustelua, Vornanen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat