Tavanomaista laajemmat kevättulvat mahdollisia Lapissa

Lapissa etenkin Ivalo-, Tornio-, ja Ounasjoella on mahdollisuus tavanomaista suurempaan kevättulvaan.

Tämä johtuu normaalia suuremmasta lumimäärästä Lapin joilla.

– Tulvat voivat aiheuttaa vahinkoja, jos kaikki lumi sulaa kerralla tai lunta sataa lisää, sanoo Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

Ilmatieteen laitoksen mukaan kevät tuli Lappiin poikkeuksellisen aikaisin tänä vuonna. Huhtikuu oli 2-3 astetta tavanomaista lämpimämpi. Vehviläisen mukaan lämmin keli ei ole vielä vaikuttanut tulvien muodostumiseen.

Vasta tulevien viikkojen sää vaikuttaa siihen, kuinka laajoja tulvista tulee. Ennusteiden mukaan tulvat alkavat Lapissa jo toukokuun puolivälin jälkeen. Myös Itä-Suomeen satoi paljon lunta viime viikolla.  

Esimerkiksi Vuoksen vesistön pohjoisosan luonnontilaiset joet tulvivat todennäköisesti ensi viikon lopulla lumien sulaessa. Jääpadot voivat nostaa jokien pintoja nopeastikin, mutta Vehviläisen mukaan jäät ovat tänä vuonna normaalia heikommat.  

Oulun yläpuolisilla alueilla Iijoesta pohjoiseen jokien virtaamat ovat kasvussa.   

Pohjois-Pohjanmaalla Kuivajoen, Siuruanjoen ja Livojoen sekä Etelä-Lapissa Simojoen virtaamat ovat suunnilleen keskimääräistä kevättulvaa vastaavissa huipuissaan ensi viikon lopulla.   

Ympäristökeskuksen ennusteen mukaan Simojoen ja Tornionjoen alaosan jäänlähtö voi alkaa jo vapun tienoilla, mutta jokien tulvahuiput ajoittuvat vasta toukokuun lopulle.  

Järvien vedet nousevat normaalia korkeammalle

Oulujoen vesistöalueen luonnontilaisten järvien vedenpinnat nousevat toukokuun puolivälissä selvästi keskitasoa korkeammalle.

– Lisälumen takia myös Kallaveden, Pielisen ja Saimaan vedenpinnat nousevat ennusteiden mukaan viime kevättä enemmän, kertoo Vehviläinen. 

Viime päivien sateet ovat nostaneet vesistöjen pintojen korkeutta etenkin Etelä-Suomessa. Viikonlopuksi on jälleen luvassa sateita, mutta koska sademäärät ovat viime viikon sateita pienempiä, ovat niiden vaikutukset vähäisempiä. 

Pohjanmaalla suurimmat tulvat alkavat jo laskea.  

Lue myös:

    Uusimmat