Tatuointiyrittäjä Nelli joutui häikäilemättömän huijauksen kohteeksi – huijarit käyttivät mobiilipankin testisovellusta

Tatuointiyrittäjä Nelli joutui huijauksen kohteeksi työpaikallaan. Hän tatuoi asiakkaita, jotka väittivät maksaneensa tatuoinnit mobiilisovelluksen avulla.

Tatuointiyrittäjä Nelli Mustonen oli tatuoimassa työpaikallaan New Moon Ink -tatuointistudiossa Espoossa viime viikonlopun lauantaina, kun huijaus tapahtui.

– Tatuoin toista asiakasta, kun kaksi naista tuli kysymään ovelle, oliko tälle päivälle enää vapaita aikoja.

Mustonen kertoi heille, että hänellä kuluisi parhaillaan menneillään olevaan asiakastyöhön noin puolitoista tuntia, mutta sen jälkeen olisi aikaa.

Naiset kertoivat, että heitä tulisi yhteensä neljä naista asiakkaiksi.

Mustonen siivosi studiotaan ja laittoi paikan valmiiksi naisia varten.

Huijarit käyttivät testimobiilisovellusta

Asiakkaat saapuivat noin puoli kuuden aikaan lauantai-illalla.

– Yksi naisista sitten kysyi, että onnistuuko maksaminen verkkopankissa, kun hänellä ei ollut pankkikorttia mukana.

Mustonen kertoi sen onnistuvan, jos he maksaisivat tatuointinsa etukäteen. 

– Sitten yksi naisista maksoi kaikkien tatuoinnit tällä Danske Bankin sovelluksella. Se oli hyvin uskottava, koska siinä näkyi nimeni ja tilinumeroni ja maksusta tuli vielä kuitti, Mustonen toteaa. Mustonen kertoo seuranneensa maksutapahtumaa naisen vierestä.

Kyseessä on Danske Bankin verkkoon julkaisema sovellus, joka on mobiilipankin aiempi esittelyversio. Sillä mobiilipankin käyttöä on voinut harjoitella demoympäristössä, mutta sovelluksessa ei pysty kirjautumaan oikeisiin pankkipalveluihin eikä tehdä oikeita maksuja.

Testimobiilisovelluksessa ei lue, että se on esittelyversio.

Vaikka sovellus on poistettu sovelluskaupoista, huijarit ovat onnistuneet kiertämään tämän. Danske Bankin testisovellushuijauksia on tullut ilmi aikaisemminkin.

Helsingin Sanomat uutisoi aikaisemmin, kuinka Vuorisen perhe menetti tuhat euroa samaisen huijauskaupassa samaisen sovelluksen avulla.

danskehuijaus
Mustosen julkaisu tapahtuneesta huijauksesta on saannut paljon huomiota osakseen.

Viikonloppuna tilisiirrossa viive?

Mustonen arvelee, että huijarit valitsivat tarkoituksella viikonlopun huijaukselle.

– Ajattelin hyväuskoisena, että maksun siirtymisessä voi mennä pankkipäivä tai kaksi viikonlopun takia.

Hän tatuoi naisia iltakymmeneen saakka pitämättä ruokataukoa. Lopulta naiset kysyivät, olisivatko he voineet tulla seuraavana päivänä jatkamaan tatuointeja.

– Yleensä pidän sunnuntaina aina vapaapäivän. Sanoin sitten, että onnistuu, mutta kalliimmilla hinnoilla.

Naiset tulivat sunnuntaina aamusta taas tatuoitaviksi, ja Mustonen jatkoi työtään. Heistä yksi maksoi koko urakan ”mobiilisovelluksella.”

Epäily heräsi myöhemmin

Työntäyteisen viikonlopun jälkeen Mustonen ajatteli, että rahojen tulisi näkyä viimeistään tiistaina tilillä. Näin ei kuitenkaan ollut.

– Senttiäkään ei ollut siirtynyt. Tein koko viikonlopun töitä, olin niin loppu ja väsynyt. Ja jäin häviölle.

Mustonen teki saman tien rikosilmoituksen. Poliisi ei ole vielä ole ollut yhteydessä häneen. Lisäksi Mustosen sosiaalisessa mediassa jakama julkaisu tapahtuneesta on herättänyt runsaasti keskustelua.

– Tatuointien tekeminen ei ole mitään halpaa hommaa, ja suunnitteluun ja valmisteluunkin menee aikaa.

Eniten Mustosta ei kuitenkaan harmita raha.

– Palvelin heitä ja olin mukava, tuntuu, ettei työtäni arvostettu. Nyt ärsyttää ja vihastuttaa.

Saana myi viiden euron vauvantarviketta, menetti 400 euroa – näin nettimyyjiä huijataan 0:59
Älä päädy verkkohuijauksen uhriksi – yksi ohje erityisen tärkeä!


Lue myös:

    Uusimmat