Tatu Ylönen ottaa uudelleen vetovastuun SSH Communicationsista

Tietoturvayhtiö SSH Communicationsin perustaja ja pääomistaja Tatu Ylönen ottaa jälleen vetovastuun yhtiöstä. Vuodesta 2000 yhtiön toimitusjohtajana toiminut Markku Kangas on eronnut, mutta jatkaa johdon konsulttina.

Ylösen mukaan ratkaisu vahvistaa yhtiön uusien tuotteiden myyntiä ja laajentumista uusille alueille, koska hänet tunnetaan maailman tietoturvapiireissä.

-Minä pääsen puhumaan aika helpolla melkein mihin tahansa, koska minut tunnetaan alan guruna, Ylönen sanoi.

-Tästä on meillä suurta hyötyä, kun lähdemme markkinoille, hän jatkoi.

Ylösen mukaan muutoksesta on sovittu yhteisymmärryksessä Kankaan kanssa.

Yhtiön pörssitiedotteen mukaan Ylönen jatkaa toimitusjohtajana kunnes yhtiöön on löydetty "seuraavaan kehitysvaiheeseen sopiva kohdemarkkinat tunteva" toimitusjohtaja. Ylösen mukaan tämä voi kestää muutamista kuukausista vuoteen. Uuden toimitusjohtajan hakua ei ole vielä aloitettu.

Ylönen muistutti, että pyrkimyksenä on kasvattaa yhtiöstä selkeästi entistä suurempi, ja tulevalta toimitusjohtajalta odotetaan sen mukaista osaamista kohderyhmistä ja bisneksestä.

Tieturvasta kysyntää

Ylösen mukaan edessä on paljon kovaa työtä, mutta hän suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteen. Hänen mukaansa uutuuksista on saatu hyvää palautetta ja tietoturvan kysyntä on elpymään päin. Kysyntää ovat lisänneet myös Yhdysvalloissa tehdyt terrori-iskut.

SSH Communications tähtää aiempaan teknologiaan perustuvilla uutuuksillaan mm. yritysten sisäisiin tietoverkkoihin, jotka on hajautettu eri puolille maata tai maailmaa. Ylösen mukaan tuote on loppukäyttäjän kannalta helppo, koska "jakelu" tapahtuu ensi alkuun teleoperattoreiden kautta.

Operaattorien taas uskotaan olevan siitä kiinnostuneita, koska asentaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

-Idea on se, että otetaan laite paketista, kytketään johdot kiinni, laitetaan älykortti sisään ja pistetään virta päälle. Asiakkaan tiloissa ei tarvitse tehdä muuta, Ylönen selvitti.

Viime vuoden ajan Ylönen on keskittynyt hallituksen jäsenenä teknologian edelleen kehittämiseen.

Ylönen perusti yhtiön vuonna 1995 ja hoiti toimitusjohtajan tehtäviä alkuvuodet. Ylönen omistaa edelleen noin puolet yhtiöstä. Kun yhtiö listautui pörssiin vuoden 2000 lopussa osakkeita myytiin 16 eurolla. Yhtiön ilmoitus toimitusjohtajan vaihdoksesta nosti osakkeen aamupäivällä parhaimmillaan 3,30 euroon, mutta hinta palautui myöhemmin hieman päälle 3 euroon. Se oli suunnilleen saman verran kuin osakeen päätöskurssi eilen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat