Ammattinyrkkeilyn MM-otteluun valmistautuvan Edis Tatlin on oltava tarkkana, ettei hänen kroppansa joudu jopa liian koville otteluun valmistavien harjoituksien aikana.
Tatli aloitti harjoittelun raskaimman vaiheen, eli sparraamisen tällä viikolla.
- Nyt on ollut ihan sairaan kovaa treeniä, Tatli myönsi perjantai-iltana MTV Sportille.
Tatli sparrasi sekä maanantaina että keskiviikkona 12 erää. Perjantaina ohjelmassa oli 8 erää sparria.
- Maanantaina olin omasta mielestäni OK. Keskiviikkona olin kyllä aika loppu. Tunsin väsymyksen kropassani. Ei kulkenut niin kuin pitäisi kulkea. Oli jäykkää ja kroppa oli väsynyt. Perjantaiaamuna otinkin sitten vähän kevyemmin. Ajattelin keskittyä perusjuttuihin ja sparri menikin sitten paljon paremmin. Olen ihan tyytyväinen siihen, Tatli kommentoi viikkoaan MTV Sportille.
Tatlin MM-otteluun on aikaa vielä kolme viikkoa. Herkistelyn vuoro tulee sitten viimeisellä viikolla ennen ottelua.
- Kyllä se varmaan kuuluukin mennä nyt ylirasituksen puolella. Ei puhuta mistään ylikunnosta, mutta meni vähän liikaa ylirasitukseen. Sen pystyi nyt näkemään, että tulee parempi, kun ottaa vähän kevyemmin. Viimeinen viikko otetaan sitten aika iisisti, että kaikki rentoutuu ja palautuu, jotta on täydessä tikissä silloin. Se oli hyvä testata nyt tässäkin. Ainakin tietää, ettei vedä ihan täysiä, Tatli toteaa.
Vielä kovempi viikko edessä
Valmentaja Pekka Mäki ei ole huolissaan Tatlin tuntemasta rasituksesta, sillä kevytsarjassa otteleva Tatli sparrasi alkuviikosta hieman itseään isompien vastustajien Juho Tolppolan ja Ville Piispasen kanssa.
- Välisarjalaisten kanssa pitääkin tuntua raskaalta 12 erää, Mäki linjaa.
- Odotinkin sellaisia fiilisjuttuja Edikseltä. Se kuuluu tähän. Mennään kuitenkin 32 erää viikossa. Sparri on hermostollisesti ja fyysisestikin nyrkkeilyn kaikista kovin harjoitusmuoto. Se on sitä itseään. Siinä pitääkin olla vähän äärirajoilla. Siinä joutuu reagoimaan, varomaan, väistämään, olemaan valppaana. Se väsyttää henkisesti ja fyysisestikin, Mäki taustoittaa.
Mäki aikoo laittaa Tatlin kovaan rasitukseen myös ensi viikolla.
- Ensi viikko on vielä kovempi. Sparriperiodin loppua kohden ruvetaan keventämään ja ottamaan vähemmän. Sitten se rupeaa lähtemään lentoon. Kyllä hän on meidän systeemin mukaan tikissä matsissa, Mäki sanoo.
Uusi sparrikaveri
Tatli on mielissään siitä, että sai keskiviikoksi ja perjantaiksi sparrivastustajakseen englantilaisen Chris Goodwinin.
- Oli siistiä saada erilainen kaveri. Tunnen monet näistä niin hyvin, että heidän kanssaan ei tule mitään yllätyksiä. Sitten kun on uusi jätkä, niin se tekee paremmaksi sen, kun pitää ajatella enemmän.
Tatlia kuitenkin harmitti hieman se, ettei Goodwinin kanssa sparraaminen suoranaisesti valmistanut häntä kohtaamaan MM-vastustajansa Richar Abrilin vahvuuksia.
- Ihan OK kaveri, mutta olisi saanut olla vähän eri tyylinen. Hän ei ole sen tyylinen kuin Abril. Olisi saanut vähän tasokkaampikin olla, mutta ei ole paha, Tatli kommentoi.
Tatli toivoo ensi viikolle jälleen uutta sparrikaveria.
- Olisi tosi hyvä, jos vastustaja vaihtuisi. Osaan jo tämän jätkän ja tiedän, mitä sieltä tulee. Olisi kiva, jos saisi vielä jonkun toisen. Sellaisen jätkän, joka käyttää etukättä paremmin ja muutenkin kovemman jätkän.
Edis Tatlin ja Richar Abrilin MM-ottelu lähetetään suorana MTV Katsomossa 20. syyskuuta.