Mainos

Tästäkö astetta karumpi koti? Hämeenlinnan historiallinen vankila myytävänä: "Sanoisin, että tunnelma on jopa aavemainen"

4:39

Senaatti-kiinteistöt myy erikoista kohdetta; Hämeenlinnan vanhaa vankilaa. Hintalappua tämä epätavallinen myyntikohde ei ole vielä saanut, mutta rakennus on jo herättänyt kiinnostusta karusta olemuksestaan huolimatta.

Vuonna 1972 rakennettu Hämeenlinnan vankila on aikanaan ollut Suomen ainoa naisvankila. Se on sittemmin suljettu ja lukuun ottamatta joitakin yksittäisiä verstastiloja, se on aivan tyhjillään.

– Sanoisin, että tunnelma on jopa aavemainen, kuvailee kohdetta myyvä Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Asko Taskila.

– Siellä on joitakin verstastiloja vielä vankien käytössä pieneltä osin. Sähköt ja lämmöt ovat vielä päällä, hän jatkaa.

Myyntikohteena vankila on haasteellinen. Yhteensä 17 000 neliön rakennuksessa on pitkiä käytäviä ja sellejä, joista puuttuu erilaisia mukavuuksia, kuten esimerkiksi WC-tilat. Rakennuksessa on myös ollut sisäilmaongelmia.

– Kyllä sen remontointiin saa rahaa palamaan vaikka kuinka paljon.  Mutta suurin ongelma vankilan myynnissä on sen koko. Se on niin älyttömän iso, Taskila sanoo.

"Aika jättimäinen koti siitä tulisi"

Vankilan voi ostaa myös ihan tavallinen yksityishenkilö, sillä se erotetaan viereen rakennettavan uuden vankilan alueesta täysin. Väliin tulee aita ja vankilarakennuksen mukana saa noin kymmenen hehtaarin tontin.

– Täytyy sanoa, että aika jättimäinen koti siitä tulisi, Taskila naurahtaa.

– Toki se täytyy vielä ostajan selvittää tarkemmin rakennusvalvonnalta, mitä kaikkea siihen saa rakentaa. Kaavamuutos täytyy hakea sen mukaan, millaiseen käyttöön kohde tulee, hän huomauttaa.

Vankilarakennus on laitettu myyntiin muutama viikko sitten.

– Muutama kohteesta kiinnostunut on jo ilmoittautunut. He tutkivat sen käyttöä vielä ja miettivät, mitä siihen voisi tulla. Mutta asia on vielä täysin auki. Katsotaan, millaisia ehdotuksia ja tarjouksia saadaan, Taskila sanoo.

Vankila on rakennuksena luonnollisesti karun näköinen. Mahdollisella ostajalla siis olisi haasteita edessään.

– Ei se varmaan helppoa ole ostajalle. Mutta tällä me haemme niitä ideoita, että löytyisikö ylipäätään sellaista toimijaa, joka voisi muuttaa sen muuhun käyttöön.

Hintalappua ei vielä ole

Vankilaa on tähän mennessä kaupiteltu Senaatti-Kiinteistöjen verkkosivuilla, mutta myös lehti-ilmoituksia on luvassa.

– Myyntihintaa ei ole vielä määritelty. Kyllä erikoisemmille rakennuksille yleensä löytyy ostajia. Tämä on ainutlaatuinen rakennus ja ei näitä ihan joka päivä myydä, Taskila toteaa.

Ostotarjouksia odotellaan marraskuun puoleen väliin asti.

– Toinen vaihtoehto on se, että ruvetaan miettimään rakennuksen purkamista. Ilmoittautujia otetaan vastaan marraskuun puoliväliin asti. Sitten katsomme, löytyykö sieltä sellaisia, joiden kanssa päästäisiin hommassa eteenpäin. Päätös siitä, tuleeko rakennukselle ostaja vai puretaanko se, saadaan varmaan ensi kesään mennessä tehtyä, Taskila arvioi.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja