Mainos

Tästä syystä kellot näyttävät mainoksissa aina samaa aikaa

Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, että kellomainoksissa kellot näyttävät lähes aina samaa aikaa? Tähän asiaan löytyy luonnollinen selitys.

Kellomainoksia katsellessasi huomaat melko pian, että kellot on lähes aina asetettu näyttämään aikaa 10.10. Juuri tämän kellonajan valitsemiseen löytyy useampikin järkeenkäypä syy.

Sama kellonaika jo yli 70 vuotta

Kellonaika 10.10 johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että tässä kellonajassa viisarit kehystävät kauniisti kellon logon.

Kellojen vähittäismyyjä Tourneaun toimitusjohtaja kertoo New York Timesin haastattelussa, että kellojen asettaminen juuri kyseiseen aikaan on kirjoittamaton sääntö, jota lähes kaikki valmistajat noudattavat.

Valmistaja Rolex ryhtyi käyttämään kellonaikaa 10.10 mainoksissaan jo 1940-luvulla. Valmistaja Timex on puolestaan ilmoittanut viralliseksi kellojen mainosajaksi tarkan 10.09.36.

Ylöspäin olevat viisarit ovat kutsuvampia

Miksi kelloja ei sitten aseteta näyttämään kelloaikaa 4.40, jolloin viisarit olisivat kokonaan poissa logon tieltä? Markkinoinnin tutkimusten mukaan alaspäin osoittavat viisarit eivät vetoa kuluttajiin, vaan ne saavat aikaan mielikuvan surullisista kasvoista.

Kellonaika 10.10 puolestaan antaa kuluttajille vaikutelman, että kello hymyilee hänelle, ja hänen täytyy ostaa se itselleen. Järkevää, eikö totta? 

Video: Videolta löytyvän vinkin avulla ranneketjun kiinnittäminen sujuu tulevaisuudessa huomattavasti helpommin. 

0:40

Lähde: Independent

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.