Tässä ovat vuoden yleisurheilijat – ME:n murskannut norjalaistähti sai ansaitsemansa kunnianosoituksen

Norjalainen Karsten Warholm on nimetty vuoden miesyleisurheilijaksi ja jamaikalainen Elaine Thompson-Herah vuoden naisyleisurheilijaksi. Valinnat julkaistiin keskiviikkoiltana Monacossa.

Warholm, 25, juoksi miesten 400 metrin aitajuoksun maailmanennätyksen 45,94 Tokion olympialaisissa ja saavutti olympiakultaa. Hänen elokuista suoritustaan pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista yleisurheilusuorituksista.

– Ajattelin että vau, kun tajusin ajan 45,94 olevan totta, Warholm tunnelmoi nelisen kuukautta myöhemmin.

Warholm oli juossut jo aiemmin kesällä 46,70, joka alitti Kevin Youngin vuonna 1992 tekemän ME:n 0,08 sekunnilla.

Thompson-Herah, 29, puolestaan saavutti Tokiossa 100:n ja 200 metrin sekä pikaviestin olympiakullat. Hän voitti henkilökohtaiset matkat myös Rion kesäkisoissa viisi vuotta sitten.

Kultamitalien lisäksi Thompson-Herah teki molemmilla henkilökohtaisilla matkoilla kauden kärkitulokset (10.54 ja 21.53) ja nousi kaikkien aikojen tilastoissa toiselle sijalle Florence Griffith-Joynerin jälkeen.

– Menen vuosi kerrallaan. Pääsin jo lähelle maailmanennätystä, joten kaikki on mahdollista.


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja