Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija

Love Island Suomi -sinkut julki – toimittaja kertoo, millaisia rakkauden saarelle astuvat tähdet ovat 4:44
Love Island Suomi -sinkut julki – toimittaja kertoo, millaisia rakkauden saarelle astuvat tähdet ovat

Love Island Suomi -ohjelman uudet sinkut julkaistiin. 

Love Island Suomi tekee paluun, kun ohjelman neljäs tuotantokausi pyörähtää käyntiin MTV Katsomossa maanantaina 5. kesäkuuta. Jaksoja ilmestyy kuutena päivänä viikossa, maanantaista lauantaihin.

Ohjelmaa juontaa tuttuun tapaan Veronica Verho. Ensimmäisenä uuden merenrantavillan Espanjassa saavat korkata 10 sinkkua. Joukosta löytyy wellnessmalli, TikTok-tähtiä ja vanginvartija. 

Joonas, 28, Tampere

Opiskeluiden ohessa myyntitöitä ja portsarin hommia tekevä Joonas on valmis avaamaan sydämensä ovet ilman narikkamaksua Love Islandilla. Kamppailulajeja ja punttisalia harrastava 28-vuotias Joonas etsii itselleen urheilullista ja naisellista naista tummalla tukalla ja kiltteydellä varustettuna. Rakkaus tarkoittaa Joonakselle pyyteetöntä välittämistä ja yhteisen tulevaisuuden rakentamista. Joonas on kotoisin Tampereelta, ja kuvailee itseään komeaksi ja mukavaksi. Varsin vaatimatonta saappaanheiton Suomen mestarilta!

Joonas, 28, Tampere 0:46
Katso Joonaksen esittely

Olen täysi kymppi, mutta minulla on kamala esiintymiskammo!
Unelmatreffeillä haluaisin juoda pari lasia viiniä ja samalla leipoa täytekakun yhdessä.
Kumppanillani pitää olla pidemmät kynnet kuin minulla.
Kumppanissani en sietäisi kuorsaamista.
Minut hurmataan sylitanssilla.
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen toiselta ammatiltani portsari ja rakastan leipomista.
Parasta minussa on jääräpäisyys.

Tiila, 30, Jyväskylä

Miehet valmistautukaa, sillä nyt kehään astuu vajaat 160 cm määrätietoisuutta! Vapaaottelua harrastava Tiila rakastaa urheilullista kehoaan ja toivoo samaa myös tulevalta kumppaniltaan. Extremeharrastuksestaan huolimatta Tiilalla on kultainen sydän. Hän muun muassa adoptoi kaksi sairasta kissavanhusta antaakseen niille hyvän kodin loppuelämäksi. 

30-vuotias Tiila on määrätietoinen ja tavoitteellinen ihminen ja etsii itselleen kypsää kumppania, joka pystyy nauramaan itselleen. Hän on kyllästynyt miehiin, jotka haluavat heti painia kuultuaan tämän vapaaottelutaustasta. Olisi kivaa, jos mies treenaisi tavoitteellisesti, eikä crossfitvartalo olisi pahitteeksi. Parisuhteessa Tiila toivoisi, että toista kannustetaan treenaamaan eikä jäämään sohvalle.

Tiila, 30, Jyväskylä 0:48
Katso Tiilan esittely

Olen täysi kymppi, mutta olen aivan todella surkea ruoan laittaja sekä leipuri, ja minulla onkin porttikielto parhaan ystäväni keittiöön.
Unelmatreffeillä haluaisin tehdä ensin jotain aktiviteettia, kuten esimerkiksi kiipeillä, jonka jälkeen nauttia hyvästä ruoasta ja skumpasta, sekä kuunnella hyvää musiikkia auringonlaskua katsellen.
Kumppanillani pitää olla jossain määrin tavoitteellinen urheiluharrastus ja päässä pitää ihan ehdottomasti liikkua muutakin kuin silmät ja omakuva.
Kumppanissani en sietäisi lässyttämistä, putkinäköisyyttä, enkä lapsellista ja ylimenevää huonoa huumoria.
Minut hurmataan itsevarmuudella, huomaavaisuudella ja sillä, ettei ole liian herkkä.
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen välillä vähän liiankin ystävällinen.
Parasta minussa on…se, että elän ja tunnen täysillä, ettei tarvitse sitten myöhemmin jossitella.

Samu, 27, Helsinki

Lempinimellä Smagedi tunnettu Samu tulee tuomaan villaan rentoa energiaa ja positiivisia viboja. Hän etsii itselleen aitoa ja taiteellista kumppania, jonka kanssa voisi yhdessä unohtaa maailman ja tehdä musiikkia tai muuta taidetta. Samu ei tunne olleensa koskaan rakastunut, ja häntä kaduttaa, ettei ole osannut aikoinaan ottaa mahdollisia suhteita tarpeeksi tosissaan ja antaa niille mahdollisuutta.

Parisuhteiden puuttumisesta huolimatta Samun on helppo puhua tunteistaan avoimesti, ja hän tekee ystävänsä kanssa podcastia ihmissuhteista. Positiivisena ihmisenä hän välttelee konflikteja ja on huono sanomaan ei. Samu rakastaa kesäisiä seikkailuja ja on syntymäpäivälahjaksi isälleen hypännyt tämän kanssa laskuvarjohypyn.

Samu, 27, Helsinki 0:44
Katso Samun esittely

Olen täysi kymppi, mutta olen todella impulsiivinen, saatan päättää pitäväni rauhallisen kotiviikonlopun ja tunnin päästä olla Tallinnan laivalla.
Unelmatreffeillä haluaisin ratsastaa auringonlaskuun ja käydä hepoilla Mäkin drive-inissä.
Kumppanillani pitää olla tilannetajua ja omat ranskalaiset.
Kumppanissani en sietäisi ruoantähteiden jättämistä tiskialtaaseen.
Minut hurmataan olemalla aloitteellinen, esimerkiksi tulemalla moikkaamaan.
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen herkkä, romanttinen ja sisimmissäni emo.
Parasta minussa on…oon komee ja hyvä tekee lasagnea!

Mona, 24 Helsinki

Love Islandia fanittava Mona pääsee vihdoin itse mukaan ohjelmaan! Hänen ihannemiehensä on pitkä, tatuoitu, itsevarma, kiltti ja kohtelias, eli juuri sellainen mikä luulisi Love Islandilta löytyvän.

Parisuhteessa Mona on todella huomaavainen, joka mielellään tekee kumppanin inhokkiaskareet tämän puolesta. Lisäksi hän tekee mielellään kumppaninsa lempiruokia, vaikka myöntää olevansa todella huono kokki. Mona ei ikinä petä ihmisten luottamusta, ja mutta tunnustaa ajattelevansa asioita toisinaan liian mustavalkoisesti. Liiallinen itsevarmuus on Monalle täydellinen turn off.

Mona, 24, Helsinki 0:44
Katso Monan esittely

Olen täysi kymppi, mutta olen järkyttävä siivousfriikki ja surkea kokki, vesikin palaa pohjaan.
Unelmatreffeillä haluaisin kävellä jossain kauniissa maisemissa, jonka jälkeen istua piknikille auringonlaskun valaisemana.
Kumppanillani pitää olla pituutta!
Kumppanissani en sietäisi ylimielisyyttä, pihiyttä, ahdasmielisyyttä ja kaikkitietävyyttä.
Minut hurmataan itsevarmuudella, hyvillä käytöstavoilla ja katsekontaktilla. Kiva hymykään ei haittaa.
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen todella kömpelö.
Parasta minussa on lojaaliuteni, kuuntelu- ja keskustelutaitoni sekä iloinen luonteeni.

Paulus, 27, Vantaa

Haapavesi nousee Espanjan rannoille Pauluksen saapuessa villaan! Nykyään pääkaupunkiseudulla asuva herrasmies rakastaa huumoria, ja se taittuu letkeästi murteella. Paulus etsii muodokasta ja aktiivista naista, jolla on jalat maassa. 27-vuotias Paulus rakastaa urheilua ja varsinkin voittamista.

Tennikseen ja jääkiekkoon kuluu valtaosa Pauluksen arki-illoista. Urheilun ulkopuolella hän on huoleton mies, eikä osaa stressata turhasta. Urheilun lisäksi hän tykkää laulamisesta ja omistaa omat karaokelaitteet.

Paulus, 27, Vantaa 0:46
Katso Pauluksen esittely

Olen täysi kymppi, mutta ajan Suomen ruminta työautoa.
Unelmatreffeillä haluaisin jotakin aktiviteettia. Kiipeilyä, keilaamista, minigolfia, kartingia, lasersotaa tai vaikka laskuvarjohyppy, you name it!
Kumppanillani pitää olla pulssi mielellään.
Kumppanissani en sietäisi itseään liikaa esille tuomista tai joutavaa draamailua.
Minut hurmataan huomioimalla! Nykyään se ei ole kovin yleistä, kun ollaan niin hemmetin ylpeitä.
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen pelannut Jesse Puljujärven kanssa jääkiekkoa samassa joukkueessa.
Parasta minussa on ihan jäätävän pituuden, lihaksien ja komeuden lisäksi vaatimattomuus.

Josefiina, 23, Helsinki

Wellnessmalli 2020 Josefiina lähtee saarelle hakemaan hyvinvointinsa viimeistä palasta, eli rakkautta. Huumorintajuinen Josefiina on aina valmis hauskuuttamaan juhlakansaa mato-tanssiliikkeellä. Kilpailuhenkisenä mimminä hän tulee varmasti viihtymään Love Islandin pelien ääressä.

Josefiinan lapsuuden haaveammatti oli äitiys, mutta siitä huolimatta hän ei ole vielä koskaan seurustellut, saati esitellyt kumppaniaan perheelleen. Hakusessa on nyt sanavalmis, kunnianhimoinen ja hauska mies tummilla piirteillä. Josefiinalla on 17 vuoden tausta taitoluistelukilpailuissa. Tämän 23-vuotiaan kaunottaren unelmien treffit sisältäisivät jotain adrenaliinipitoista toimintaa, jossa Josefiina voisi samalla testata treffikumppanin heittäytymiskykyä.

Josefiina, 23, Helsinki 0:46
Katso Josefiinan esittely

Olen täysi kymppi, mutta torkutan joka aamu monta kymmentä minuuttia ja aikaiset aamut eivät sovi meikäläiselle.
Unelmatreffeillä haluaisin tehdä jotain extremeä ja jännittävää. Omaan mieleen ovat ehdottomasti esimerkiksi vesijetteily ja kaikki muut vähän hurjemmat aktiviteetit!
Kumppanillani pitää olla omia unelmia, kunnianhimoa ja huumorintajua. Elämää ei saa ottaa liian vakavasti.
Kumppanissani en sietäisi epäterveellistä elämäntyyliä, hygienian puutetta, jokaviikkoista rellestämistä, tylsyyttä ja tosikkoutta.
Minut hurmataan ruskeilla nappisilmillä ja itsevarmoilla jutuilla!
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen todella maanläheinen, elävä ja hauska. Ulkokuoren perusteella minua usein luullaan tylyksi ja ilkeäksi.
Parasta minussa on energinen, pirskahteleva, hullutteleva luonteeni.

Niko, 25, Kuopio

TikTokista tuttu 25-vuotias Niko on valmis jättämään puhelimen sivuun ja lähtemään Espanjan reissulle! Kauppatieteitä opiskeleva Niko rakastaa löhöilyä, vaikka käykin paljon salilla sekä urheilemassa.

Omasta leijonanharjatukastaan kehuja saava Niko toivoo myös kumppaniltaan kauniita hiuksia, räväkkyyttä ja pirteyttä unohtamatta. Tuleville treffikumppaneille tiedoksi, että Niko asuu Kuopiossa ja inhoaa keittoja. Niko inhoaa tunteilla leikkimistä, ja on valmis hurmaamaan naiset kitaransoitollaan.

Niko, 25, Kuopio 0:41
Katso Nikon profiili

Olen täysi kymppi, mutta teen komisteluvideoita tiktokkiin.
Unelmatreffeillä haluaisin unelmieni naisen.
Kumppanillani pitää olla huumorintajua, puhelahjoja ja seikkailullinen luonne.
Kumppanissani en sietäisi liikaa ylimielisyyttä.
Minut hurmataan kesämekolla ja flirttailevilla silmillä.
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen myös fiksu.
Parasta minussa on että olen luultavasti liian lyhyt joillekin sinun kavereillesi, niin he eivät yritä iskeä minua!

Isabella, 20, Vantaa

Lapsena lähipiiriään omalla “The Bella Show” -sketsishow’lla naurattanut Isabella on valmis laittamaan saarelaisten suut hymyyn. Kaksikymppinen Isabella etsii saarelta pitkää kiharatukkaa urheilullisella kropalla ja heittäytyvällä luonteella.

Nauru on Isabellan supervoima, jolla hän hurmaa miehet, ylittää vaikeat esteet ja karkottaa kauhuelokuvien kauhut. Isabella on todella läheinen siskonsa kanssa, ja vaikeinta villassa tulee varmasti olemaan se, ettei pääse jakamaan heti kaikkea siskon kanssa. Hyväsydäminen ja tunneälykäs Isabella kannustaa itseään tekemällä tsemppi- ja vinkkivideoita puhelimeensa pahan päivän varalle. Vantaalla asuva Isabella rakastaa hyvää ruokaa, ja tekee mielellään treffikumppanille ihanan aterian.

Isabella, 20, Vantaa 0:44
Katso Isabellan esittely

Olen täysi kymppi, mutta olen juuri se tyyppi, joka ei voi olla nauramatta omille jutuilleen, vaikka muut eivät nauraisi.
Unelmatreffeillä haluaisin nauttia illallista jossain kauniissa maisemissa kivan musiikin soidessa.
Kumppanillani pitää olla itsevarmuutta ja tavoitteita elämässä.
Kumppanissani en sietäisi jos hän olisi liian riippuvainen minusta eikä hänellä olisi omaa elämää tai mielipiteitä.
Minut hurmataan heittäytymällä tilanteisiin ja hauskoilla jutuilla.
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen aikamoinen säätäjä. Unohdan aina asioita ja saan kaaoksen kotona aikaa minuutissa, jos en löydä vaatteitani.
Parasta minussa on elämänasenteeni ja energisyyteni.

Ali, 27, Mikkeli

Jääkiekkoa ammatikseen pelanneen Alin ura loppui loukkaantumiseen juuri kun ensimmäinen sopimus SM-liigaan oli kirjoitettuna. Alin mukaan naiset eivät kuitenkaan kategorisoi häntä tyypilliseksi lätkäpelaajaksi, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Hän tunnustautuu romantikoksi, jolle kukat ja suklaat ovat parisuhteessa arkipäivää.

Mikkelistä kotoisin olevan Alin toiveissa olisi vähintään puoli päätä lyhyempi kumppani, mikä ei todennäköisesti osoittaudu ongelmaksi tälle 190 cm pitkälle kiltille jätille. Älliäkin löytyy päästä ja Ali paljastaa erikoistaidokseen kyvyn sanoa sanat väärinpäin (niäpnirääv) välittömästi sen kummempaa miettimättä. Huumori on myös Alin juttuja. Nykyään vanginvartijana työskentelevä Ali luottaa niin työssään kuin muussa elämässä koulussa opetellun puhejudon voimaan.

Ali, 27, Mikkeli 0:44
Katso Alin profiili

Olen täysi kymppi, mutta olen ollut monessa vankilassa.
Unelmatreffeillä haluaisin saada toisen märäksi…esimerkiksi vesijetteillessä.
Kumppanillani pitää olla hyvä sydän, jossa on mieluusti syke.
Kumppanissani en sietäisi että hän olisi kolme metriä pitkä ja nostaisi tuomiokirkon penkistä.
Minut hurmataan vangitsevalla katseella.
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen pelannut jääkiekkoa.
Parasta minussa on että laitan toisen itseni edelle vaikka polttouuniin.

Elviira, 24, Tampere

TikTok-tähti Elviira saapuu villalle upeiden pitkien hiusten hulmutessa perässä. Tämä palkittu tanssija on valmis sytyttämään tanssilattiat millä tahansa tanssityylillä mihin tahansa aikaan. 24-vuotiaalla Elviiralla on paha tapa kyllästyä nopeasti asioihin, vaikkakin hän rakastaa uusien asioiden opettelua. Elviiralla on takanaan vain yksi pidempi tapailusuhde, ja nyt hakusessa on tyylitajuinen, avoin ja itsevarma mies rakkaudentäytteiseen parisuhteeseen.

Elviiran muotimakuja miehissä on skeitti-, street-, taiteilija- ja hipsterityylit, ja pitkät surffitukat ovat Elviiran Akilleen kantapää. Älkää miehet kuvitelko tarjoavanne Elviiralle treffeillä mansikoita, koska marjat kuuluvat hänen ehdottomiin inhokkiruokiinsa.

Elviira, 24, Tampere 0:47
Katso Elviiran esittely

Olen täysi kymppi, mutta kun suutun oikein kunnolla, olen kuin uhmaikäinen - kädet puuskassa ja hypin tasajalkaa.
Unelmatreffeillä haluaisin tehdä jotain erikoista, spontaania ja mieleenpainuvaa, esimerkiksi lähteä yöllä uimaan ja hyppimään salaa maauimalaan.
Kumppanillani pitää olla avarakatseisuutta, heittäytymiskykyä, rehellisyyttä, taitoa puhua tunteistaan, tyylitajua, käsitys perushygieniasta, hyvä tuoksu ja urheilullisuutta.
Kumppanissani en sietäisi ylimielisyyttä ja liikaa itsensä pönkittämistä, pelimiehen mooveja ja lipeviä juttuja tai iskuyrityksiä. Mustasukkaisuutta tai omimistani niin, että kaikista tekemisistä ollaan koko ajan kyselemässä. Mutta toisaalta myös liian hälläväliä-asennetta ja laiskuutta suhteen ylläpitämisessä. Myös nuuskaaminen ja tupakointi ovat asioita, joita en kauheasti siedä.
Minut hurmataan sillä, kuinka kantaa itsensä ja itsevarmuudella, joka huokuu, kun astuu huoneeseen. Käytöstavoilla, katsekontaktilla, hymyllä, tanssitaidoilla. Kiinnostumisella asioihini, ei vain ulkonäkööni. Hyvillä keskustelutaidoilla. Hyvät, hulmuavat hiukset ovat plussaa!
Päällepäin sitä ei uskoisi, mutta olen erittäin neuroottinen tietyissä asioissa ja minun pitää saada tehdä ne aina samassa järjestyksessä, ahdistun jos en saa itse tehdä ja juuri oikein.
Parasta minussa on energisyys, heittäytymiskyky, seikkailunhalu, luovuus, reippaus, tanssitaito, hiukseni ja siniset silmäni. Olen helposti lähestyttävä ja kaikkien kaveri.

Love Island Suomi alkaa maanantaina 5. kesäkuuta MTV Katsomossa kello 20 ja MTV3-kanavalla kello 22:35.

Lue myös:

    Uusimmat