Tässä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat – listalla monia tuttuja nimiä

Finlandian esiraati kehui hienoa kirjavuotta 2:09

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat on julkistettu.

Finlandia-palkinnosta kisaavat tänä vuonna Tommi Kinnunen teoksellan Lopotti, Riku Korhonen teoksellaan Emme enää usko pahaan, Sirpa Kähkönen teoksella Tankkien kesä, Emma Puikkonen  Eurooppalaiset unet -romaanilla, Peter Sandström  Laudaturilla ja Jukka Viikilä teoksella Akvarelleja Engelin kaupungista.

Ehdokkaista sekä Tommi Kinnunen että Sirpa Kähkönen olivat ehdolla palkinnon saajaksi myös toissa vuonna. Kinnunen jatkaa uudessa romaanissa saman perheen parissa, josta kirjoitti esikoisromaaninsa Neljäntien risteys. Kähkösen uusin on puolestaan jatkoa Kuopio-sarjaan.

Sandström on ehdokkaista ainoa, joka kirjoittaa ruotsin kielellä. Hänen kirjansa kertoo miehestä, jonka perhe-elämä ei ole sellaista, millaista hän toivoisi sen olevan. Riku Korhosen romaanissa elämää liian arkisena pitävä aviomies päättää siepata vaimonsa saadakseen jännitystä.

Jukka Viikilän teos on arkkitehti Johan Carl Ludvig Engelin fiktiivinen yöpäiväkirja. Engel muistetaan Helsingin keskustan uusklassisista rakennuksista. Emma Puikkosen kirjaa on puolestaan luonnehdittu episodiromaaniksi lähihistorian käänteistä.

Ehdokkaat on valinnut kolmijäseninen lautakunta, ja voittajan teoksista valitsee toimittaja Baba Lybeck. Voittaja julkistetaan 24. päivä marraskuuta. Teoksista on tänä vuonna poikkeuksellisesti myös lukijaäänestys ja lukijoiden suosikit paljastetaan 22. päivä marraskuuta.

Palkintosumma on 30 000 euroa. Finlandia jaetaan tänä vuonna 33. kerran. 

Lue myös:

    Uusimmat