Tässä on Timberlaken tukema uusi MySpace - katso hulppea esittely

Heikkoon kuntoon ajautunut sosiaalisen median sivusto MySpace on julkistamassa täysin uudelleensuunnitellun version palvelustaan. Tavoitteena on kääntää laskussa olleet kävijämäärät uuteen nousuun.

Britannian yleisradio BBC kertoo, että poptähti Justin Timberlaken osittain omistama MySpace aikoo keskittyä enemmän musiikkiin ja palvelua on integroitu Facebookin ja Twitterin kanssa.

Tutkimusyhtiö comScoren mukaan MySpacella on 54 miljoonaa käyttäjää. Huippuvuotena 2005 palvelulla oli satoja miljoonia käyttäjiä.

MySpacen esittelysivujen mukaan palvelua ollaan nyt suunnittelemassa täysin uusiksi tyhjältä pöydältä.

Esittelyvideon perusteella musiikki todellakin on palvelun keskiössä. Käyttäjät voivat soittaa kappaleita palvelun sisällä olevista navigointipalkeista. Lisäksi esimerkiksi omia kuva-albumeita voi linkittää soittolistoihin.

Palvelusta voi etsiä artisteja, miksauksia, videoita ja tulevia konsertteja.

Media-analyytikko Mark Mulligan toteaa BBC:lle, että MySpacen uudistus on tähän mennessä suurin.

Mulliganin mukaan palvelun olisi nyt tarjottava artisteille syy kääntyä MySpacen puoleen Facebookin sijasta.

- Palvelusta täytyisi tulla sosiaalinen alusta bändeille eikä pelkkä vaihtoehto Facebookille, jotta se menestyisi, toteaa Mulligan.

Lue myös:

    Uusimmat