Tarkat perustelut julki: Näistä syistä Kuusamon Suurpetokeskusta uhkaa sulkeminen – sisäsiittoisuus sotii jopa eläintarhan perusedellytystä vastaan

MTV selvitti Kuusamon karhutarhan epäkohdat 11:17
Näin MTV kertoi Kuusamon Suurpetokeskuksessa paljastuneista epäkohdista toukokuussa.

MTV sai aluehallintovirastolta haltuunsa kuulemiskirjeen, jossa perustellaan yksityiskohtaisesti mahdollisen eläintarhaluvan perumisen syitä.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kertoi eilen harkitsevansa Kuusamon Suurpetokeskus Oy:n eläintarhaluvan perumista. Kyseessä on hyvin poikkeuksellinen toimenpide, joka toteutuessaan johtaisi siihen, että eläintarhan toiminta loppuu.

Aluehallintoviraston 6. kesäkuuta päivätyssä kuulemiskirjeessä käy ilmi, että luvan peruuttamisen taustalla on vakavia eläinsuojelulain ja lupaehtojen rikkomuksia. Perumista harkitaan eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Minna Haataja-Koskinen kertoi MTV:lle eilen, että hyvän hallintotavan mukaisesti eläintarhaa kuullaan asiassa ensin.

Aluehallintovirastolla on mahdollisuus peruuttaa eläintarhan lupa, mikäli eläintarha olennaisella tavalla rikkoo sille laissa asetettuja vaatimuksia tai lupaehtoja. Luvan voi myös peruuttaa, jos toiminta ei enää täytä luvan myöntämisen edellytyksiä ja toiminnanharjoittaja ei korjaa epäkohtia määräajassa. Jos eläinten hyvinvointi sitä edellyttää, eläintarha tai sen osa voidaan sulkea välittömästi.

Lakia rikottu ja tietoja pimitetty

Aluehallintovirasto on todennut tarkastuskäyntien ja eläintarhan kuulemisten perusteella, että eläintarha on olennaisesti rikkonut eläinsuojelulakia ja eläintarhoja koskevaa asetusta. Sen lisäksi eläintarhan toiminta ei enää täytä eläintarhaluvan edellytyksiä.

Perustelut ovat laajat ja ne sisältävät paitsi hallinnollisia, myös eläinten pitoon ja hoitoon liittyviä asioita, kuten eläinten sisäsiittoista lisääntymistä.

Avi katsoo, että eläinten pitopaikat ja eläinten hoito eivät viranomaisen mukaan ole eläinsuojelulainsäädännön vaatimusten mukaisia.

Kuusamon Suurpetokeskuksella ei ole ollut ajantasaista luetteloa toimintansa kohteena olevista eläinlajeista ja eläimistä eikä se ei ole osallistunut riittävällä tavalla lajien suojeluun liittyvään tietojen vaihtoon. Eläinten määrän muutoksista ei ole kerrottu viranomaiselle:

– Luvanhaltija on jättänyt ilmoittamatta aluehallintovirastolle uusien eläinten saapumisesta eläintarhalle, jättänyt kertomatta eläinten todellisista pito-olosuhteista sekä lisäksi ottanut luonnonvaraisia eläimiä niille täysin soveltumattomiin, eläinten hyvinvointia vakavasti heikentäviin olosuhteisiin, kuulemiskirjeessä luonnehditaan.

Eläintarha ei ole suostunut kertomaan eläintensä todellisia sijaintitietoja. Tarhalta liian suuren eläinmäärän vuoksi poistettujen koirasusien sijaintia ei ole kerrottu viranomaiselle, vaikka avi on sitä pyytänyt.

Sisäsiittoisia eläimiä

Koska Kuusamon Suurpetokeskus on lisäännyttänyt keskenään lähisukua olevia ilveksiä ja karhuja, aluehallintovirasto katsoo, ettei toiminta ole enää eläintarhaluvan mukaista. Eläintarha ei myöskään ole reagoinut aiempiin määräyksiin estää sisäsiittoinen lisääntyminen tarhalla.

– Samassa tarhassa pidetään tälläkin hetkellä Juuso- ja Tessu-karhuja, vaikka Tessu on Juuson emo. Toimija ei siis ole noudattanut aluehallintoviraston määräystä estää lähisukua keskenään olevien eläinten lisääntyminen keskenään.

Biologisen monimuotoisuuden säilymisen edistäminen on yksi eläintarhan perusedellytyksiä, jota vastaan sisäsiittoinen lisääntyminen sotii.

Aluehallintovirasto kertoo, että eläintarhaluvan peruuttamista harkitaan välittömästi. Se tarkoittaa, ettei Kuusamon Suurpetokeskukselle anneta enää mahdollisuutta korjata epäkohtia kuntoon.

Kuulemiskirjeessä annettiin myös tarkat ohjeet eläintarhan eläinten jatkosta, jos lupa perutaan. Käytännössä eläimet on siirrettävä toisiin tarhoihin tai lopetettava.

– Mikäli aluehallintovirasto peruuttaa luvan välittömästi, tulee se luvan peruuttamispäätöksessään esittämään, että eläintarhan eläinten kohtalo tulee olla selvillä 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun annettu päätös luvan peruuttamisesta on annettu tiedoksi asianosaiselle todisteellisesti.

Lue myös:

    Uusimmat