Tapparan mestaruusmarssi kulminoituu kahteen poikkeusyksilöön – asiantuntija: "Koko sarjan paras pelaaja"
Tappara on marssimassa vastustamattomasti kohti Suomen mestaruutta. MTV Urheilun jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen pitää kevään KHL-naarauksia ratkaisevana tekijänä.
Jokereiden KHL-taipaleen päätyttyä kuin seinään Ukrainan sodan takia, joukkueen pelaajat siirtyivät ympäri Eurooppaa.
Tappara hankki riveihinsä kaksi profiilipelaajaa, joita kiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen pitää pelipaikkojensa parhaina jopa koko sarjassa.
– Otto Leskinen on koko sarjan paras pelaaja. Veli-Matti Savinainen taas paras hyökkääjä. Heidän mukaansa saamisella näyttäisi olevan se vaikutus, että sarja menee odottamattoman suoraviivaisesti poikki, Sihvonen maalailee.
Leskinen on iskenyt 13 otteluun puolustajalle rouheat 10 tehopistettä. Savinaisella pistesaldo on sama, mutta maaleja on syntynyt peräti kahdeksan kappaletta.
Tehokaksikko on Tapparan sisäisen pistepörssin toisena ja kolmantena.
Miehistä on apua myös näkymättömämmällä osa-alueella. Erityisesti Savinainen on loppuottelusarjassa onnistunut lamaannuttamaan TPS:n ykkösketjun lähes täysin päällystakkimaisella vartioinnillaan.
Veli-Matti Savinainen iski kolmannessa finaalissa Tapparan ensimmäisen maalin. Katso osuma pääkuvan videolta.
Tappara olisi Sihvosen mukaan ollut finaaleissa todennäköisesti ilman kaksikkoakin, mutta duo on siloittanut finaalijunan raiteita merkittävästi.
– Uskon, että jokainen Tapparan ottelusarja ja erityisesti finaalit olisivat olleet huomattavasti tiukempia ilman näitä apuja, Sihvonen selventää.
Tapparan ja TPS:n neljäs finaali pelataan tänään Turussa. Sarja on katkolla tamperelaisille.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää