Tapio Suominen: Syyt rohkean avautumisen takana

Selostaja Tapio Suominen kertoo, miksi hän päätti avata masennuskokemuksensa koko kansalle.

Ylen urheiluselostaja Tapio Suominen kertoi eilen keskiviikkona Radio Novan haastattelussa avoimesti syvästä masennuksestaan, johon hän sairastui kesällä. Psykoosiksi edennyt masennus vei Suomisen pitkälle sairauslomalle, jolta hän palasi töihin vasta syyskuun lopussa.

MTV3.fin tavoittama Suominen kertoo, että rohkea avautuminen vaikeasta aiheesta on innoittanut ihmisiä lähestymään häntä kannustaen ja kiittäen.

– Aika paljon on tullut kannustavaa palautetta. Ihmiset ovat sanoneet, että kiva kun kerroit tästä niin avoimesti, Suominen sanoo.

Rohkaisevan esimerkin antaminen olikin Suomisella mielessä, kun hän päätti kertoa julkisuudessa avoimesti läpi käymistään asioista.

– Koin, että minun on mahdollista rohkaista ihmisiä, etenkin niitä, jotka huomaavat, että heidän läheisillään ei ole asiat hyvin. Toivoisin, että he tajuaisivat hakea heille apua riittävän ajoissa, Suominen selittää.

Hän itsekin sai sairastuttuaan paljon apua omilta läheisiltään – avovaimoltaan, ex-puolisoltaan ja veljiltään. Pikkuveli vei hänet lopulta sairaalaan, missä parantuminen sitten lähti käyntiin.

Suominen tosin myöntää, että julkisuuteen tuloon vaikutti eräs toinenkin asia.

– Toinen syy oli se, että kyllästyin lukemaan internetistä spekulaatioita siitä, miksi olen sairauslomalla, Suominen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat