Tänään ehkä lämpimin päivä ennen ensi kesää – kesän pisin helleputki huipentuu

Hellejakso on nyt päättymässä. 

Aurinkoinen vyöhyke ulottuu tänään maan etelä- ja keskiosasta Meri-Lappiin. Vielä täksi päiväksi ennustetaan hellelukemia osaan maata. Tänään voikin olla lämpimin päivä ennen ensi kesää.

– Lämpimintä näyttäisi olevan Lounais-Suomessa, missä päästään todennäköisesti yli 27 asteeseen, mahdollisesti 28 asteenkin tienoille. Tänään voikin olla elokuun lämpimin päivä. Ensi yönä etelärannikolla on mahdollista, että yö on niin sanotusti trooppinen eli yön alimmatkin lämpötilat ovat 20 asteessa, toteaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Elokuun tähän asti korkein lukema on 8. elokuuta Heinolassa mitattu 27,4 astetta. Eilen Turussa mitattiin 27,3 astetta.

Viime yönä puolestaan korkein yön alin lämpötila oli Ilmatieteen laitoksen havaintojen mukaan 19,6 astetta ja se mitattiin merellä Kökarin Bogskärissä. Maa-alueiden korkein alin lämpötila 18,3 astetta mitattiin Helsingin Rautatientorilla.

Sateita jälleen ennustekartoilla

Lapin yli kulkee tänään kuurosadevyöhyke ja joukossa on myös ukkosia. Pilvisyys lisääntyy jo päivän mittaan myös lounaassa.

– Yöllä lounaaseen saapuu sadealue. Sade leviää keskiviikoksi maan etelä- ja länsiosaan. Ukkosetkin ovat mahdollisia, sanoo Liisa Rintaniemi.

Muualla maassa keskiviikko on pääasiassa poutainen. Aurinkoisin vyöhyke ulottuu idästä Pohjanmaalle ja lämpötilat ovat ylimmillään 22-23 asteessa. Pohjoisessa on pilvistä ja muuallakin pilvisyys lisääntyy päivän mittaan.

Vaikka hellepäivät päättyvät, jatko ei näytä kovin kylmältä. Aurinkoisina hetkinä lämpötila kohoaa yhä 20 asteeseen ja paikoin sen yläpuolelle. Keskiviikon sateen jälkeen seuraava voimakkaampi sade on tulossa perjantaina ja tuuli voimistuu.

– Viikonlopun ennuste on vielä epävarma, mutta tämän hetkeen ennusteen mukaan viikonloppu olisi melko poutainen. Etelässä lämpötilat olisivat noin 20 asteessa ja maan keskiosassa 15-20 asteessa. Pohjoisessa lauantaina olisi jo alle 15 astetta ja sunnuntaina paikoin alle 10 astetta, sanoo Liisa Rintaniemi.

Elokuu ylivoimaisesti kesän helteisin kuukausi

Hellettä on maanantaihin mennessä mitattu jossain päin Suomea seitsemänä päivänä peräkkäin. Samanpituinen hellejakso oli elokuun alkupuolella, joten jos tänään on hellettä, on tämä kesän pisin hellejakso kahdeksalla peräkkäisellä päivällä. Heinäkuussa hellepäiviä oli vain kolme ja kesäkuussa yksi. Helleraja on 25,1 astetta.

Uusimmat