Mainos

Tampereella neljälle naiselle vammoja puukotuksesta

Neljä naista sai eri asteisia vammoja eilen illalla kuuden aikaan Tampereen Liisanpuistossa, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos. 

Poliisi sai hälytyksen puistoon hieman ennen kello kuutta ja otti paikan päältä ja puiston läheisyydestä kiinni neljä naista ja kaksi miestä. 

Tutkinnassa on selvinnyt, että paikalla oli syntynyt tappelu entuudestaan toistensa tunteneiden välillä. Riidan seurauksena neljä naista sai eri asteisia vammoja. Kaksi naista loukaantui vain lievästi, mutta kaksi joutui sairaalassa turvautumaan poliisin mukaan leikkausta vaatineeseen hoitoon.  

Poliisi kertoo, että kaikki tappelun osapuolet ovat virkavallalle entuudestaan tuttuja ja erilaisilla päihteillä epäillään olleen osuutta tapahtumien kulkuun. 

Tapausta tutkitaan kahtena törkeänä pahoinpitelynä, yhtenä törkeän pahoinpitelyn yrityksenä sekä lievempi asteisina pahoinpitelyrikoksina.

– Tapahtumien kulku ei ole täysin selvillä vielä, mutta jo tässä vaiheessa on käynyt ilmi, että kukaan ei ole kuulusteluissa esittänyt sen paremmin rangaistus- kuin vahingonkorvausvaatimuksiakaan, kertoo poliisi tiedotteessa. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.