Juhani Tamminen on haastamassa entistä työnantajaansa TUTOa oikeuteen. Tamminen tuli turkulaiseen jääkiekkoseuraan vuonna 2011 varatoimitusjohtajaksi. Hän vaatii seuralta kuusinumeroista korvausta.
Tamminen teki tuolloin nelivuotisen sopimuksen. Kaudella 2012-13 hän oli joukkueen valmentaja, ja työt päättyivät viime keväänä. Tamminen lähetti lakimiehensä kautta ilmoituksen, että haluaa käyttää sopimukseen kuuluneen kahden vuoden option. Hänen näkemyksensä mukaan hänen kuuluisi edelleen olla seuran varatoimitusjohtaja. Tamminen ei kuitenkaan työskentele tällä hetkellä TUTOssa.
– Tässä on päivänselvä riita, jossa minä olen ollut aktiivinen osapuoli, lähinnä lakimieheni kautta. Hämmästyttävintä on se, että he sanovat olevansa tietoisia asiasta, mutta kummalista on se, että he eivät vastaa lakimieheni viralliseen kirjeeseen, Tamminen sanoo MTV Sportille.
TuTon hallituksen puheenjohtaja Tuomas Haanpää ei halua ruotia asiaa julkisesti.
– Meidän kannalta tilanne on se, että meillä on sopimus, josta meillä on näkemysero. Sitä asiaa käydään läpi tällä hetkellä, eikä siinä ole sen enempää dramatiikkaa, Haanpää sanoo.
– Tämä on kahdenvälinen sopimus, niin ei lähtökohtaisesti haluta julkisuudessa asiaa käsitellä. Tiedän, että tämä on hirveän kiinnostava asia. Vähän harmittaakin, kun haluaisimme olla hirveän avoimia, mutta kysymyksessä on sopimusasia, Haanpää sanoo.
Sovittelua yritetty
Tammisen sopimuksen on kirjoittanut Haanpään edeltäjä Mikko Lehtinen. Tamminen sanoo yrittäneensä sopia asiaa kulisseissa, mutta aikoo nyt hakea korvauksia oikeusteitse. Hänen mukaansa kyse on kuusinumeroisesta luvusta, joka koostuu palkoista ja muista provisioista sekä siitä vahingosta, joka hänelle on koitunut muiden työtehtävien hylkäämisestä, koska hänellä on ollut sitoumus TUTOon.
– Minun oikeuksiani on äärimmäisellä tavalla loukattu. Tiedän mitä sopimus sanoo sen kestosta ja sisällöstä. En löydä tästä mitään muuta logiikka kuin sen, että on tullut hallituksen puheenjohtajan vaihdos. Mikko Lehtisen nimi on paperissa, ja uusi puheenjohtaja Haanpää ei joko tiedä tai sitten ei välitä mitä siinä on, Tamminen lataa.
Sekä Tamminen että Haanpää sanovat, että asiaa on yritetty sopia. Tammisen mielestä TUTO on suhtautunut häneen kuitenkin ylimielisesti.
– Minulla ei ole itse tarkoitus riidellä kenenkään kanssa. Minun sopimukseni ovat aina huippulakimiehen valmistelemia. Kun tulee tällainen pattitilanne, annan juristin hoitaa, Tamminen sanoo ja on sitä mieltä, että sovittelun aika on ohi.
– Nyt on tullut se vaihe, että ammutaan tykillä. Sieltä lähtee haaste, ja seuraavana suomalainen oikeusjärjestelmä astuu esiin. Olen jo ehdottanut välimiestä, mutta vastapuoli ei ole vastannut.
Aiemmin sama tilanne
Haanpää ei allekirjoita Tammisen väitettä, että hänen haluunsa käyttää optiota ei olisi vastattu. Tässäkin kohtaa on näkemysero.
– Enimmillään näkemysero tulee siitä, että jos optiota käytetään, niin mitä sen jälkeen tapahtuu. Oletetaan, että mennään sopimuksen mukaisesti, Haanpää toteaa.
Molemmat osapuolet luottavat siihen, että todennäköiseltä näyttävä oikeuskäsittely päättyy omaksi eduksi. Tammisella on kutina, että tilanne voi laueta juuri kun "kiekko on putoamassa jäähän".
– Minulla oli samanlainen tilanne aikoinaan Sportin kanssa. Kun kello 10.00 alkoi istunto, niin 9.55 päästiin sopimukseen. Veikkaan että tässä voi käydä samalla lailla, Tamminen sanoo.
Tammisen ja TUTOn välisen riidan etenemisestä uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.