Tämän takia yksi tuomari olisi hylännyt Auerin murhasyytteen

22772699.jpg
Käräjätuomari Väinö Ilveskoski olisi hylännyt Anneli Auerin murhasyytteen. Lehtikuva
Julkaistu 12.12.2013 14:13

Niko Ranta

niko.ranta@mtv.fi

Käräjätuomari Väinö Ilveskoski olisi hylännyt Anneli Auerin murhasyytteen. Anneli Auer tuomittiin miehensä murhasta elinkautiseen vankeuteen tuomariäänin 2-1.

Ilveskosken mukaan monet seikat viittaavat siihen, että Auerin miehen olisi voinut murhata ulkopuolinen tekijä. Auer itse on puhunut ulkopuolisesta tekijästä.

Ilveskoski toteaa muun muassa, että teolle ei löytynyt motiivia. Rikospaikalta löytyi myös kengänjälkiä, joiden alkuperä on jäänyt selvittämättä. Ilveskoski tähdentää, että syytteen hyväksyminen edellyttää, ettei Auerin syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä.

– Kuolemaan johtanutta tarkkaa tapahtumainkulkua ei ole selvitetty, eikä ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ole voitu esitetyllä näytöllä varmuudella sulkea pois. Näin ollen Auerin syyllisyydestä jää varteenotettava epäilys. Tämän vuoksi hylkään syytteen, Ilveskoski kirjoitti eriävässä mielipiteessään.

Hän kuitenkin totesi, että moni seikka puhui myös Auerin syyllisyyden puolesta. Hän piti esimerkiksi Auerin omaa kertomusta ulkopuolisesta tekijästä epäuskottavana. 

ote auerin tuomiostaKäräjätuomari Väinö Ilveskosken kokoama lista niistä seikoista, jotka horjuttivat murhasyytettä.

Tuoreimmat aiheesta

Anneli Auer