Tämä video näyttää, miten ollaan kirjaimellisesti kärppänä paikalla: "Hui, se tulee jalkoihin"

Tältä näyttää, kun ollaan kirjaimellisesti kärppänä paikalla 0:47
Kärppänä paikalla: Tältä se näyttää.

Veli Mäkinen on kohdannut vaimonsa kanssa jo useaan otteeseen kuluvalla viikolla innokkaan tupsuhäntäisen mökkipihallaan.

Maanantaiaamuna Mäkinen katseli Lapinlahdella sijaitsevalta mökiltään pellolle, josta lähestyi pieni mutta pippurinen petoeläin. Peloton kärppä kävi kääntymässä mökkirakennuksen edessä, mutta loikki pian tiehensä huomion puutteessa.

– Seuraavalla kerralla vaimolla oli puhelin mukana ja hän kuvasi kohtaamisen, Mäkinen kertoo.

Videolla näkyy, kuinka kärppä loikkii pellon reunalta määrätietoisesti vain metrien päähän kamerasta. Kyseessä on Mäkisen arvion mukaan koon perusteella naaras tai poikanen – innokkuuden perusteella jälkimmäinen.

– Kuten videoltakin käy ilmi, kun se tuli vaimoa kohti, niin kyllähän siinä säikähti.

Keskiviikkoaamuna kärppä teki paluun.

– Katseli rakennuksia ylöspäin. Etsisiköhän se täältä sitten jotain koloa talvea varten.

Asutus Mäkisen mökin ympäristössä on harvaa, joten hän uskoo kärpän hakeutuvan vielä samaiselle mökkipihalle.

– Kyllä se taisi nyt tulla jäädäkseen... Ei taideta uskaltaa ottaa tyttären kissaa tänne, se voi olla huono kohtaaminen.

Kärppä

Tuntomerkit: Ruumiin pituus 16–29 cm, häntä 8–12 cm. Paino 90–450 g. Vaihtaa turkin väriä eri vuodenaikoina. Kesäpuvussa selkäpuoli ja kyljet ovat punertavan ruskeat, vatsapuoli on kellanvalkea. Väriraja on jyrkkä. Hännänpää on musta. Talvella kärppä on valkoinen tai kellertävä, hännänpää on musta. Kärpän liikkeet ovat nopeat.

Esiintyminen: Yleinen koko maassa.

Lisääntyminen: Kiima-aika heinäkuussa. Viivästynyt sikiönkehitys, poikaset syntyvät huhti-toukokuussa. Poikasia 4–8 (14). Kärpällä on joskus valekiima maaliskuussa, josta naaras tulee harvoin kantavaksi.

Ravinto: Ravintona pikkunisäkkäät, linnut, kalat. Pystyy saalistamaan riekon tai piisamin kokoisiakin eläimiä.

Lähde: Riistakeskus

Lue myös:

    Uusimmat