"Tämä on talvioksennustautien aikaa" – infektiotautien ylilääkäri kertoo, mitkä taudit meitä nyt riepottelevat ja miksi

Asko Järvisen vinkit noron piinaamalle perheelle 1:46
Näin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen neuvoo noron piinaamia perheitä.

Influenssatapauksissa saattaa olla odotettavissa uusi nousu lyhyeksi jääneen epidemian vuoksi. Myös norovirustapaukset ovat nousussa.

Työpaikkojen kahvipöytäkeskusteluissa on tänä talvena ollut yksi kestopuheenaihe: miksi tämän talven räkätaudit eivät tahdo luovuttaa vaan oireet jatkuvat pahimmillaan useita viikkoja. Moni alkaa myös pohtia, onko jatkuva sairastaminen enää edes normaalia.

HUS:n infektiotautien ylilääkärin Asko Järvisen mukaan nämä kysymykset nousevat pintaan joka vuosi tähän aikaan. Eletään siis tautikautta, mutta syyt sille, miksi juuri tähän aikaan vuodesta sairastetaan, eivät ole aivan selvät.

– Tällaiset ilman muutokset saattavat esimerkiksi influenssaepidemiaan vaikuttaa. Eli usein ne tulevat sen jälkeen, kun sää on vaihtunut, Järvinen selittää.

Influenssalle Järvinen ennustaakin nyt toista tulemista. Toinen on koronan tilanne.

– Kyllä korona onneksi näyttäisi nyt olevan henkitoreissaan. Epidemia on ohitse, mutta tauti ei ole kadonnut. Se on jäänyt tänne meidän ympäristöömme, mutta ei uhkaa valtaosaa meistä perusterveistä oikein millään tavalla. Tapausmäärät ovat hyvin vähäisiä ja sairaaloissa on ihan yksittäisiä potilaita. 

Monessa perheessä on koettu viime aikoina, että erityisesti vatsataudit jylläävät. Järvisen mukaan tilanne ei ole kuitenkaan mitenkään poikkeuksellinen.

– Jos me katsotaan sitä tilastoa, mitä me nähdään näistä näytteistä, niin näyttäisi siltä, että norovirusta ei ole ollut poikkeuksellisen paljoa. Nyt näkyy ehkä hieman nousua niissä positiivisissa näytteissä.

Katso yllä olevalta videolta Asko Järvisen vinkit noron piinaamille perheille. Alla olevalta videolta näet koko Viiden jälkeen -ohjelman haastattelun.

Mitkä kaikki taudit meitä riepottavat ja mitä rokotteita nyt kannattaa ottaa? 6:38
Asko Järvinen kertoi Viiden jälkeen -ohjelmassa, mitkä kaikki taudit meitä nyt riepottavat ja mitä rokotteita tällä hetkellä kannattaa ottaa.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Lue myös:

    Uusimmat