Tämä erityinen snookerpelaaja löi ällikällä jopa maailmanmestarin – oma leuka korvaa perinteisen työkalun: "Aikoinaan toivoin, että minullakin olisi kädet"

Mohammad Ikram haluaa tuoda kotimaalleen Pakistanille hyvää mainetta pelaamalla snookeria. Ikramin, 32, tapauksessa mediahuomiota on jo tullut, sillä hän taitaa lajin, vaikka hänellä ei ole käsiä. 

Mohammad Ikram kyyristyy lähelle vihreällä veralla vuoratun pöydän pintaa ja liikauttaa leukaansa äkillisesti eteenpäin. Parrakas leuka osuu valkoiseen palloon, joka taklaa puolestaan pöydän toisessa päässä punaisen pallon pussiin.

Ilman käsiä syntynyt Ikram on keksinyt keinon harrastaa rakastamaansa lajia. Hän asuu maalaiskaupungissa koillisessa Pakistanissa ja tekee päivittäin 12 kilometrin matkan lähimmälle biljardisalille pelaamaan snookeria. 

Lapsena hän joutui seuraamaan sivusta, kun kulmakunnan muut lapset liikuttelivat biljardipalloja pölyisillä pöydillä. Palo lajia kohtaan oli kova. 

– Tuohon aikaan toivoin, että minullakin olisi kädet, jotta voisin pelata, Ikram kertoo Associated Pressille

Hän alkoi kehitellä omaa pelityyliään. Ja kun oli aika suunnata salille, ihmettelijöitä riitti. 

– Ihmiset salilla eivät uskoneet, että pystyisin pelaamaan leuallani, mutta pikku hiljaa he alkoivat ihailla taitojani. 

BBC on julkaissut videon Mohammad Ikramista esittelemässä snookertaitojaan. Juttu jatkuu videon alla. 

Samundrissa sijaitsevaa biljardisalia pyörittävä Mohammad Nadeem muistaa hetken reilun kymmenen vuoden takaa, kun Ikram kertoi hänelle haluavansa pelata snookeria. 

– Sanoin hänelle, ettet voi tehdä tätä. Hyvä, että Ikram ei kuunnellut minua, Nadeem toteaa. 

– Kun hän ensimmäisen kerran löi palloa leuallaan, olin ymmälläni, sillä hän löi yhtä hyvin kuin keppiä kädessään pitelevä pelaaja. 

Samaa mieltä on myös snookerin maailmanmestari Shaun Murphy, joka oli huomannut BBC:n videotwiitin Ikramista. 

– Julmetun hyvä (pelaaja), vuoden 2005 maailmanmestari Murphy hämmästeli Twitterissä

Ikram on voittanut paikallisia turnauksia, ja hän on saanut mediahuomion takia mainetta Pakistanissa ja myös ulkomailla.

Ikramin äiti Razi Bibi on ylpeä esikoisestaan. Ikramilla on kaksi pikkuveljeä ja viisi nuorempaa siskoa. 

– Meillä oli tapana sanoa, että jos hänellä olisi kädet, hän olisi erittäin onnellinen. Mutta nyt kaikki ympäri maailmaa ovat iloisia, kun he näkevät hänet pelaamassa, Razi Bibi sanoo. 

Ikram toivoo nyt tukea Pakistanin pääministeriltä Imran Khanilta, entiseltä krikettitähdeltä, joka johdatti maansa lajin maailmanmestariksi vuonna 1992. 

– Toivon, että voisin mennä ulkomaille, pelata ihmisten edessä ja tuoda mainetta Pakistanille, päättäväinen pelaaja summaa. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja