Talvivaaran ympäristörikoksista syytteet neljälle

Syyttäjä vaatii Talvivaaran kaivosyhtiölle maksimimäärää eli 850000 euron yhteisösakkoa.

Syytteen ympäristön turmelemisesta saa neljä Talvivaaran johtoon kuuluvaa ihmistä. Syytettyjen joukossa ovat muun muassa yhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä sekä entinen toimitusjohtaja Harri Natunen sekä suunnittelujohtaja Lassi Lammassaari.

Syyttäjä teki neljäntoista henkilön osalta syyttämättäjättämispäätöksen. Rikosepäilyt ajoittuvat vuosille 2007-2013.  

– Syyte koskee ajanjaksoa ympäristölupahakemuksen jättämisestä toiseen allasvuotoon saakka, joka tapahtui huhtikuussa 2013, kertoo kihlakunnansyyttäjä Heikki Ylisirniö Itä-Suomen syyttäjänvirastosta.

Kaksi syyttäjää 

Syyttäjillä ei ole rangaistusvaatimusta pöly-, melu- ja rikkivetykaasupäästöistä. Rangaistusta ei vaadita myöskään siitä, että myöhemmin toteutettua uraanin talteenottoa ei ensivaiheessa mainittu haettaessa ympäristö- ja vesitalouslupaa.

Syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen neljäntoista henkilön osalta. Ylisirniön mukaan heidän joukossaan oli muun muassa Talvivaaran työntekijöitä, ei virkamiehiä.

Jutun oikeuskäsittely alkaa Kainuun käräjäoikeudessa. Aikataulu ei ole vielä tiedossa. Jutulla on kaksi syyttäjää, joista toinen on Oulusta ja toinen Kuopiosta.

Talvivaaran johdolle rikossyytteet 1:56




Lue myös:

    Uusimmat