Talvivaaran särjissä liikaa kadmiumia

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on mitannut Talvivaaran lähivesistä toisella koekalastuskierroksella saaduista näytteistä raskasmetallien raja-arvon ylityksiä erityisesti särjissä.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos keräsi toisella koekalastuskierroksella näytteitä Kolmisopesta, Jormasjärvestä, Kalliojärvestä, Kivijärvestä ja Laakajärvestä. Näytteet kerättiin alkuvuodesta.

Kaikkien kalojen kromin, mangaanin, alumiinin ja raudan pitoisuudet olivat toisen kierroksen lihasnäytteissä pienempiä kuin ensimmäisen kierroksen näytteissä, kun taas kupari- ja sinkkipitoisuudet olivat hieman suurentuneet.

Elohopeapitoisuudet olivat pääsääntöisesti alle elintarvikkeille sallittujen rajojen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ne kuitenkin mahtuvat normaalin vaihtelun piiriin.

Kaikkien Jormasjärvestä toisella kierroksella pyydettyjen kalojen kadmiumpitoisuus oli suurempi kuin ensimmäisellä kierroksella. Muiden kalojen osalta pitoisuus on alle sallitun enimmäispitoisuusrajan, mutta särkien osalta kadmiumpitoisuuksien keskiarvo ylitti sallitun raja-arvon. Kolmestatoista näytteestä seitsemän ylitti sallitun rajan.

Kolmisopesta pyydetyn mateen ja kaikkien sieltä pyydettyjen särkien kadmiumpitoisuus ylitti sallitun enimmäispitoisuusrajan. Kolmisoppi ei ollut mukana ensimmäisellä kierroksella.

Laakajärven kalojen kadmiumpitoisuuksissa ei ollut eroja kierrosten välillä ja pitoisuudet olivat kaikissa kalalajeissa alle raja-arvon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat