Talvivaaran korvaushakemusten määrä saattaa paisua – "satoja mökkejä kärsinyt"

Talvivaaran kaivoksen päästöistä kärsineiden mökkiläisten ja tilallisten korvaushakemukset voivat lisääntyä lähivuosina huomattavasti. 

Paikallisen osakaskunta-aktiivin mukaan suuri joukko vahingoista kärsineitä ei ole nimittäin vielä edes hakenut korvauksia.

Verkkojulkaisu Long Play kertoi tänään, että Metsähallitus syyttää Talvivaaraa kaivoksen lähialueen turmelemisesta ja vaatii 8,6 miljoonan euron korvauksia. 

Metsähallitus omistaa Talvivaaran lähellä sijaitsevan järven rannalta 40 vapaa-ajan tonttia ja katsoo, että niiden arvo on romahtanut vesien pilaantumisen vuoksi.

Jormasjärvi-Korholanmäki-osakaskunnan varapuheenjohtaja Ari Korhonen kertoo, että myös esimerkiksi Jormasjärven rannoilla on satoja mökkejä, joiden arvo on alentunut Talvivaaran toimien takia.

Vahingon määrittely on kuitenkin hyvin vaikeaa.

– Jos haemme tänä päivänä korvausta ja ehkä saammekin jotakin, kymppi, kaksi tai mitä tahansa, emme tiedä ollenkaan, onko se vahinko seuraavana vuonna enemmän. Se tuntuu nyt ihan turhalta näin yksityisenä ihmisenä koko vaatimuksen tekeminen sellaiselle yhtiölle, joka ei ole vastuukykyinen, Korhonen sanoo MTV Uutisille.

Lue myös:

    Uusimmat