Talvivaara arvioi: Vuoto saatu tukittua

Talvivaaran kipsisakka-altaan vuoto huhtikuussa 2013
Talvivaara arvioi, että sunnuntaina havaittu kipsisakka-altaan vuoto on saatu tukittua.MTV3
Julkaistu 09.04.2013 10:57(Päivitetty 19.06.2013 09:56)

Kaivosyhtiö Talvivaara arvioi, että kaivoksen kipsisakka-altaan vuotokohta on saatu tukittua yön aikana.

Paraikaa kaivoksella tehostetaan vuodon tukkimista.

– Selkeästi näyttää siltä, että vuoto on saatu tukittua. Vielähän sieltä vähän tulee, mutta ne voivat olla näitä matkalla olevia vesiä, yhtiön tuotantojohtaja Harri Natunen sanoo STT:lle

Karkea alustava arvio vaikuttaa siltä, että vuoto jää alle 400 000 kuutiometrin.

– Vuodon kokonaismäärä tulee olemaan selvästi vähemmän kuin 620 000 kuutiometriä, joka altaassa oli kaikkiaan vettä. Kokonaismäärän arvioiminen on tämän päivän tehtävänä, Natunen sanoo.

Metallitehtaan käynnistämiseen yritetään myös saada valmius tänään.

Yhtiön viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen kertoo, että vuotanut vesi on otettu talteen turvapatoihin, eikä vuodosta ole aiheutunut ympäristölle haittaa.

Kipsisakka-altaan vuoto havaittiin sunnuntai-iltana. Allas on käytännössä kaivoksen jätevesiallas, joka sisältää muun muassa metalleja ja sulfaatteja.

Marraskuussa kipsisakka-altaasta vuoti yli miljoona kuutiometriä vettä.

(MTV3 - STT)

Tuoreimmat aiheesta

Talvivaara