Suomen Myanmarin-suurlähettilään Riikka Laadun mukaan sotilasvallankaappaus ei ole vielä näkynyt protesteina tai väkivaltaisuuksina. Laatu sanoo, että tilanne voi muuttua.
– Yangonissa on kaduilla aika rauhallista. Se näkyy lähinnä siinä, että ihmiset hamstraavat ruokaa ja rahaa pankkiautomaateista.
Näin Suomen Myanmarin-suurlähettiläs Riikka Laatu kuvaa maanantaita maan suurimmassa kaupungissa Yangonissa sotilasvallankaappauksen jälkeen. Yangon on maan suurin, noin 5 miljoonan asukkaan kaupunki.

Dramatiikkaa sen sijaan nähtiin hallintopääkaupungissa Naypyidawissa, jossa armeijan joukot aamulla pidättivät hallituksen ja maata johtavan Aung San Suu Kyin. Valtionkanslerin Aung San Suu Kyin tilanteesta ei ole tällä hetkellä tietoa.
Lue myös: Aung San Suu Kyita pidettiin pitkään ihmisoikeuksien majakkana, mutta sitten kansainvälinen maine rapistui – tällainen on pidätetyn johtajan tarina
Hänen kunnostaan voi kuitenkin riippua se, pysyykö tilanne Myanmarissa rauhallisena. Suurlähettiläs Riikka Laatu arvioi, että tilanne saattaa muuttua muutaman päivän kuluessa.
– Aung San Suu Kyin hallitus on ollut erittäin suosittu. Se sai marraskuun vaaleissa lähes 70 prosenttia annetuista äänistä. Voi olla, että kansa lähtee kaduille tukemaan Aung San Suu Kyita ja hänen hallintoaan.


