Perjantaina tuli kuluneeksi 63 vuotta presidentti Risto Rytin kuolemasta. MTV Uutiset vieraili entisessä Helsingin Lääninvankilassa eli nykyisessä Hotel Katajanokassa Rytin vanhassa vankisellissä.
Juuri mitään alkuperäisestä vankisellistä ei ole enää jäljellä. Ikkunakalterit ovat kuitenkin yhä tukevasti paikallaan.
– Tässä on pieniä parannuksia tehty, kuten näkyy, sanoo Hotel Katajanokan Chief Concierge Sami Joutsenvuo.
Joutsenvuo kertoo, että vankisellit olivat kooltaan noin puolet nykyisen hotellihuoneen pinta-alasta. Huone on kahden sellin yhdistämisen lopputulos.
Olot kuin muilla vangeilla
Olot olivat presidentillä täysin samat kuin muillakin vangeilla. Tiettyjä erivapauksia Rytillä kuitenkin Joutsenvuon mukaan oli.
– Hän oli muuten täysin samanlainen kuin kuka tahansa muu vanki, mutta hänet oli vapautettu työvelvoitteesta. Hän sai keskittyä päivisin kirjallisiin töihin, mutta söi esimerkiksi samaa ruokaa kuin muutkin vangit ja vaihtoi itse patjan, Joutsenvuo valottaa.
Ryti sijoitettiin samalle käytävälle niin ikään sotarikosoikeudenkäyntiä odottaneiden ministerien kanssa. Ministereistä neljännen kerroksen käytävällä lusivat Johan Ragnell, Carl Ramsay, Väinö Tanner, Edwin Linkomies, Antti Kukkonen, Tyko Reinikka ja .