Tältä näyttää nykyisin Nirvanan Nevermind-vauva – katso kuvat!

Maailmassa on tällä hetkellä ainakin yksi nuorimies, jonka ”privaatit” ovat ainakin 26 miljoonalle musiikkidiggareille tutut. Kaikkien aikojen parhaiden rock-albumien joukkoon luetun Nirvanan Nevermind-albumin kannessa uima-altaassa dollarin perässä uinut potra Spencer-vauva on nimittäin jo 17-vuotias.

Kalifornialainen Spencer Elden oli toki itse albumin kantta kuvatessa sen ikäinen, ettei hän juurikaan välittänyt musiikkimaailman historiaan ikuistetusta ”viuhahduksestaan”. Kuvaan hänet sai buukattua oma Rick-isä, jonka ystävä kansikuvan ottanut valokuvaaja Kirk Weddle on.

Rick Elden muistelee vuonna 1991 tapahtunutta sattumusten ketjua.

– Kirk kysyi minulta, haluanko heittää poikani uimaan ja tienata siitä hommasta parisataa. Olin alkuun, että mitä ihmettä. Hän kertoi koekuvaavansa lapsia yhtä projektiaan varten, Rick Elden muistelee.

Kolme kuukautta myöhemmin isä-Elden ajeli Sunset Bulevardia pitkin, kun hänen huomionsa yhtäkkiä kiinnittyi jättimäiseen, Tower Recordsin rakennukseen kiinnitettyyn mainokseen, jossa Spencer iloisena uiskenteli dollarin setelin perässä.

Kun Spencer täytti vuoden, levy-yhtiö lähetti hänelle lahjaksi nallekarhun kylkiäisenä Nevermindin platinalevyn.

Nyt, 17 vuotta kuvan ottamisen jälkeen, Spencer kertoo pohtivansa usein, miten hänen tulisi ”kuuluisuuteensa” suhtautua.

– Tyypit kuittailevat siitä minulla jatkuvasti. Eräs kaverini kertoi tässä äskettäin nähneensä minut levykaupassa samana päivänä. Olin itse että ”no en varmasti ollut, olin duunissa koko päivän”, kunnes hän jatkoi, että ”älä viitsi, sun kuva maalattu lattiaan. Astuin muuten naamasi päälle.” Koko juttu on tietenkin tosi cool, Spencer kertoo nprmusic-sivustolle.

Sitä paitsi Spencer on hulluna 90-lukuun, siis juuri samaan aikaan, joka ahdisti Nirvanan solistia äärettömästi.

– Silloin jengi oli paljon sosiaalisempaa ja tiedostavampaa. Kukaan ei viettänyt päiviään netissä tai neljän seinän sisällä, kun elämässä oli ja on paljon muutakin, Spencer summaa.

– Teini-ikäisetkin olivat silloin sellaisia, että jos joku jengi halusi perustaa bändin, niin se myös perustettiin. Vaikka sitten vanhempien autotalliin.

Katso kuvat täältä!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat