Talousvaliokunnan Turunen: Talvivaaran kaivosta syytä alkaa ajamaan alas

Terrafamelle vain määräaikainen ympäristölupa 2:23

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan Kaj Turusen (ps.) mukaan entistä Talvivaaran kaivosta on syytä ruveta ajamaan alas torstaisen hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen. 

Turusen mukaan hallinto-oikeuden päätös tarkoittaa käytännössä, että valtion kannattaa käyttää Talvivaaraan käytettävät panokset kaivoksen alasajoon ja työllisyyden hoitoon alueella. 

Entisen Talvivaaran kaivoksen ja metallitehtaan lupa on muutettu määräaikaiseksi. Uutta lupaa on haettava vuoden 2017 elokuun loppuun mennessä. Määräaikaisella luvalla toimintaa voidaan jatkaa vuoden 2018 loppuun. Vaasan hallinto-oikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa bioliuotusprosessin epävarmuudella ja kaivoksen suurilla päästötarpeilla suhteessa purkuvesistöjen tilaan. 

Määräaikaisuuden takia Kaj Turunen ei usko, että kaivokseen saadaan mukaan ulkopuolista rahoittajaa. Hänen mukaansa oikeuden päätös tarkoittaa myös, että jo valmiiksi rankasti tappiollisen kaivoksen kustannukset kasvavat entisestään. 

Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mielestä valtion ei enää kannattaisi lisäpääomittaa kaivosta. 

– Minun arvioni on edelleen sama siitä, että Talvivaaran ja Terrafamen kannattavuusarviot lepäävät niin monien ylioptimististen odotusten varassa, että markkinaehtoiseksi sitä kaivosta ei enää saa, Niinistö sanoi. 

Hän pitää aika pieninä mahdollisuuksia löytää kaupallisia omistajia. 

– Jos tähän mennessä ei ole löytynyt, niin tuskin nytkään löytyy.

Talvivaaraa arvosteltiin myös Huomenta Suomen lähetyksessä aikaisemmin tässä kuussa. Katso video:

"Talvivaaran tilanne kuin lähes kaiken menettäneellä pokerinpelaajalla" 7:06

Lue myös:

    Uusimmat