Tällaisia olivat kansanomaisen Suomen haltiat

Haltioihin on kansanomaisessa Suomessa uskottu vahvasti, Suomalainen Perinneatlas kertoo. Suomalaisissa tulkinnoissa haltiat olivat yleensä jonkin paikan paranormaaleja kanta-asukkaita tai vartijoita, tietyn eläinlajin kantaemoja, lajin vanhimpia tai ensimmäisiä edustajia. Myös ihmiset ovat voineet tulla haltioiksi, mikäli he ovat kuolleet paikassa, jossa ovat asuneet ensimmäisenä ja jossa he ovat tulleet myös haudatuiksi.

Paikanhaltia on suojellut asuinalueensa luontoa ja rauhaa. Kullakin pyhimyksellä oli oma tehtävänsä. Esimerkiksi eläinhaltia on suojellut omaa lajiaan palauttamalla kuolleet tai tapetut eläimet takaisin elämään maan päälle. Ihmisen taas oli syytä muistaa kysyä haltialta lupa saapua tietylle alueelle, sillä muuten hänen toimensa eivät menestyneet.

Haltioiden ulkomuoto on voinut vaihdella aina kauniista neidosta eläimen hahmoon. Esimerkiksi metsänneito oli edestä kaunis nainen, joka käännyttyään ympäri olikin kuin kuusen kylki. Monihahmoinen haltia näytti useimmiten eläimeltä, esimerkiksi hiireltä tai käärmeeltä, mutta se saattoi olla myös vaikkapa liikkuva heinäkasa tai heinäruko.

Pilkkatarinat asettivat haltiauskon kyseenalaiseksi

Suomalaisella haltiakerronnalla on juurensa kansainvälisissä haltiatarinoissa. Rikkaimmillaan haltiakerronta on Länsi-Suomessa, missä tunnetaan jännittäviä talonhaltiatarinoita. Talonhaltia asui pihapiirissä, huolehti talosta ja valvoi isäntäväen elämää. Mikäli haltiasta ei pidetty hyvää huolta, tyytymätön ja vihastunut haltia alkoi osoittaa mieltään muuttamalla pois, polttamalla talon tai jopa tappamalla isäntäväen.

Kun Länsi-Suomessa haltiatarinoiden keskeinen paikka oli useimmiten talo, Itä-Suomessa haltijoista kertovat tarinat ovat yleisimmin liittyneet kirkkoon tai myllyihin. Pohjois-Suomessa ja Vienan eräkulttuureissa ovat sen sijaan olleet yliedustettuna luonnonhaltiat, kuten metsän- ja metsäsaunanhaltiat.

Käänteisissä haltiatarinoissa haltiausko on asetettu kyseenalaiseksi erilaisin pilkkatarinoin, joilla on haluttu ilmaista sosiaalista eriarvoisuutta muun muassa talonväen ja renkien välillä. Yleisessä pilkkatarinassa renki söi haltialle tarkoitetun puuron ja laski tilalle omat ulosteensa, jonka jälkeen suuttunut tonttu kosti häväistyksen talonväelle. Isäntäväkeä uhmaava tonttu olikin 1800-luvun yhteiskunnallinen sankari, josta kerrotut tarinat lienevät saaneen vastakaikua renkituvissa ja mäkitupalaisten keskuudessa.

Lue myös:

Mikä taruolento olet? Testaa!

MTV3/Helmi

Lähde: Matti Sarmela: Suomen Perinneatlas

Kuvat: Shutterstock