Tällaiseen yksiöön ihmisten koteihin tunkeutunut Metsänpeikko pääsee asumaan, jos tahtoo – "Valmiina kalusteet ja astioita"

Varsinais-Suomen alueella jo vuosien ajan liikuskellut "Metsänpeikko" on saamassa vakituisen asunnon Pelastusarmeijan tuella. PATASin, eli Pelastusarmeijan Turun tuetun asumisen turvin hankittu yksiö odottaa 34-vuotiasta naista, kun aika on sopiva.

4:29

MTV Uutiset Live: Yli vuoden ajan ihmisten koteihin tunkeutunut Metsänpeikko otettiin kiinni. 

PATASin johtaja Eija Rouvali kertoo, että Metsänpeikkoa varten on hankittu kalustettu yksiö, joka on valmis muuttamista varten.

– Yksiössä on valmiina kalusteet ja astioita. Kaikki asuntojen varustelu on saatu Pelastusarmeijalle lahjoituksena.

Nyt vuokrattu yksiö on yksi niistä vaihtoehdoista, jota Metsänpeikolle tullaan tarjoamaan sitten, kun hän pääsee poliisin hallusta. Tarkoituksena on kuulla Metsänpeikon omaa mielipidettään asunnon suhteen.

Epäillään lukuisista rikoksista

Metsänpeikko on ollut poliisin kiinni ottamana viime sunnuntaista saakka. Ennen kiinni jäämistään hän on ollut poliisin mukaan "hyvin pitkälti" asunnoton.

Poliisi epäilee naista useista rikoksista, sillä Metsänpeikko on tunkeutunut useiden ihmisten koteihin Varsinais-Suomen alueella. Asunnoissa hän on käynyt suihkussa, syönyt ja nukkunutkin vieraissa kodeissa.

Poliisi epäilee naista kotirauhan rikkomisista, vahingonteoista, pahoinpitelyn yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta. Häntä epäillään myös törkeästä varkaudesta kotiin tunkeutumisen yhteydessä.

– Sen suurempaa selitystä teoilleen hän ei ole pystynyt antamaan. Osan teoista hän myöntää, osan kiistää, rikosylikonstaapeli Lasse Höysti Lounais-Suomen poliisista kertoi aiemmin MTV Uutisille.

Pahoinpitelyepäily liittyy tapaukseen, jossa Metsänpeikko oli heittänyt talon asukasta kukkaruukulla, mutta ei osunut.

Paljon mediahuomiota

Metsänpeikon tapaus on herättänyt paljon keskustelua jo pitkän aikaa Turun seudulla, kuten Littoisissa ja Kaarinassa. Useimmiten hän on päässyt asuntoihin sisään lukitsematta jääneistä ovista.

Tapaus nousi valtakunnan otsikoihin ennen joulua. Silloin myös PATAS ilmoitti, että jos Metsänpeikko jää kiinni, he voivat järjestää hänelle oman kodin.

– Asunnottomille tarkoitettu välivuokrauspalvelu on ollut toiminnassa vuoden alusta asti. Kun kuulimme Metsänpeikosta, päätös auttaa häntä syntyi hyvin nopeasti, Rouvali kuvailee.

Kun Metsänpeikko pääsee lopulta Pelastusarmeijan tuen piiriin, häntä tullaan auttamaan eteenpäin elämässä muillakin tavoin.

– Me tuemme asunnottomia, jotta he pääsevät takaisin kiinni arkeen. Moni tarvitsee tukea arjen perusasioihin, kuten kaupassakäyntiin, siivoamiseen, viranomaisasiointiin ja lääkärissä käymiseen, Rouvali luettelee.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja