Tällainen on ”Pöllöraadin” loppuarvio – kaksi ehdokasta erottui muista MTV:n presidenttitenteissä

Vihreiden Pekka Haavisto ja keskustan Matti Vanhanen olivat MTV:n ehdokastenttien ykköset – ainakin ”Pöllöraadin” mielestä.

Toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen, politiikan toimituksen päällikkö Jussi Kärki ja kokenut politiikan toimittaja Eeva Lehtimäki arvioivat kunkin ehdokkaan suorituksen antamalla yhdestä kuuteen pöllöä asiaosaamisesta ja esiintymisestä.

Raati arvioi kunkin ehdokkaan onnistumista tentissä, ei siis ehdokasta yleisellä tasolla tai muiden esiintymisten perusteella.

Sekä Haavisto että Vanhanen keräsivät 26 pöllöä 36 mahdollisesta. Kumpikin sai kiitoksia raatilaisilta varsinkin asiaosaamisestaan.

Jussi Kärki Vanhasesta: ”Seitsemän vuotta pääministerinä näkyy yhä itsevarmuutena esiintymisessä.”

Eeva Lehtimäki Haavistosta: ”Pitkä ura ja kokemus näkyivät selkeinä ja uskottavina vastauksina.”

Pöllöraadin ranking-listalla kolmanneksi sijoittui valitsijayhdistyksen Sauli Niinistö. Niinistö on rutinoitunut esiintyjä, mutta raatilaisten mielestä Niinistö sortui varman päälle pelaamiseen.

Ilkka Ahtiainen Niinistöstä: ”Tietenkin Niinistö hallitsee asiat kuuden vuoden presidenttikokemuksella. Oma kanta asioihin pitäisi kuitenkin kyetä myös ilmaisemaan selvästi.”

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Paavo Väyrysen kohdalla raadin arvioissa tuli varsin selvää hajontaa. Eeva Lehtimäki arvioi Väyrysen esiintymistä näin: ”Väyrysen esiintyminen on eheää ja selkeää Paavon omassa minäuniversumissa. Plussaa, ettei mukeja tai kirjoja tällä kertaa kaupiteltu.”

Neljä muuta ehdokasta, vasemmistoliiton Merja Kyllönen, Rkp:n Nils Torvalds, perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja Sdp:n Tuula Haatainen olivat tiiviissä nipussa, kuitenkin selvästi muita perässä.

Kyllönen ja Torvalds saivat 17 pöllöä, Haatainen ja Huhtasaari 16 pöllöä.

Eeva Lehtimäki Torvaldsista: ”Arvostan sitä, että Torvalds pääsääntöisesti vastaa selkeästi ja kursailematta siihen, mistä häneltä kysytään.”

Ilkka Ahtiainen Kyllösestä: ”Hänellä on kaikista ehdokkaista kenties vähiten hävittävää, mihin nähden yleisvaikutelma oli vaisu.”

Jussi Kärki Huhtasaaresta: ”Laura Huhtasaari näytti tentissä kiihkeytensä; siinä oli puoli tunti täyttä tunnetta.”

Eeva Lehtimäki Haataisesta: ”Särmä ja säihke, se jokin, johon äänestäjä haluaa samaistua ja tarttua, puuttuu.”

MTV Uutisten presidenttitentit eli ehdokkaiden yksittäistentit päättyivät keskiviikkona Sauli Niinistön ja Paavo Väyrysen haastatteluihin.

MTV3-kanavalla on jäljellä vielä yksi ehdokkaiden yhteistentti, joka pidetään Kallion kirkossa sunnuntaina 21. tammikuuta. Lähetys alkaa klo 20, ja haastattelijoina ovat MTV Uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila ja politiikan toimituksen päällikkö Jussi Kärki. 

Lue myös:

    Uusimmat