Mainos

Toistasataa taksiautoilijaa osoittaa mieltään "taksien sotea" vastaan Helsingin keskustassa – ruuhkia luvassa

Joukko helsinkiläisiä taksinkuljettajia järjestää protestiajelun Helsingin keskustassa tänään puolen päivän aikaan. Taksinkuljettajat vastustavat hallituksen lakiesitystä liikennepalvelujen uudistamiseksi.

Mielenosoitusta järjestämässä olleen taksiyrittäjän Teemu Niemelän kaupungin keskustaan on saapumassa noin 200 taksinkuljettajaa. Hänen mukaansa mielenilmauksen syynä on kuljettajia riepova, aiemmin liikennekaarena tunnettu hallituksen lakiesitys liikennepalvelujen uudistamisesta.

Niemelän mukaan lakiesitys on ”taksien sote”.

– Se on valmisteltu ideologisesti ja huolimattomasti, eikä siinä ei ole otettu huomioon asiantuntijalausuntoja, jotka eivät ole sattuneet miellyttämään liikenneministeriä.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin ajama lakiesitys valmistui liikennevaliokunnan mietinnöksi viime viikolla. Mietinnön mukaan ammattimaisen tieliikenteen sääntelyä puretaan. Taksiyrittäminen säilyy jatkossakin luvanvaraisena, mutta esimerkiksi taksimatkojen kattohinnoista ollaan luopumassa. Uudistusten on määrä tulla voimaan ensi vuoden heinäkuussa.

– Se on hyvin lähellä Ruotsin mallia, mikä on hyvinkin tunnettu Suomessa järjestelynä, johon ei pitäisi pyrkiä. Taksit ovat siellä kalliita ja niitä ei ole maaseudulla saatavilla, Niemelä perustelee.

Mielenilmauksesta ensimmäisenä uutisoinut Ilta-Sanomat kertoo, että Suomen Taksiliitto ei ole osallistunut mielenilmauksen järjestämiseen. Lehti kertoo, että mielenilmaus aiheuttaa poliisin mukaan "jonkinlaista liikennehaittaa".

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja