Taiwanissa etsitään yhä eloonjääneitä järistyksen jäljiltä

Taiwanissa pelastustyöt jatkuvat eloonjääneiden löytämiseksi yli vuorokausi sitten tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen.

Raunioista on pelastettu hengissä useita ihmisiä, jotka ehtivät sinnitellä loukussa toista vuorokautta.  

Paikallista aikaa lauantain vastaisena yönä iskenyt järistys aiheutti pahinta tuhoa Tainanin kaupungissa Taiwanin eteläosassa. Vahvistettujen kuolonuhrien määrä on noussut päälle 20:n, mutta kateissa on yhä yli 100 ihmistä.  

Pelastustyöntekijöiden mukaan suurin osa kateissa olevista on hyvin syvällä suuren 16-kerroksisen asuinrakennuksen raunioissa Tainanissa. Myös useimmat kuolonuhreista ovat löytyneet kyseisestä romahtaneesta rakennuksesta.  

Useammasta talosta koostuneessa rakennuskokonaisuudessa oli lähes 100 asuntoa. Viranomaiset sanovat aloittaneensa tutkinnan, onko rakentamisessa lyöty laimin turvallisuusmääräyksiä.

Tainanin kaupunginjohtaja William Lai sanoi uhrien omaisten ja hengissä selvinneiden asukkaiden ilmoittaneen rikkomuksista, mutta hän ei yksilöinyt tarkemmin rikkomusten laatua.   


Maanjäristyksen jäljltä valtavaa tuhoa Taiwanissa 1:31
 

Lue myös:

    Uusimmat